keskiviikko 7. elokuuta 2013

Ulkoilmaelokuvissa yötaivaan alla

Ja muita mukavia juttuja viikonlopulta.

Perjantaina iltayöstä olimme elokuvissa. Emme missä tahansa elokuvateatterissa vaan öisen tähtitaivaan alla Urjalassa. Koska elokuva esitettiin Väinö Linnan synnyinmaisemissa -niin luonnollisestikin se oli Edvin Laineen ohjaama alkuperäinen Tuntematon sotilas. Lähes joka Itsenäisyyspäivä "Tuntematon" tulee katsottua, mutta ulkoilmaelokuvana se oli jotain ainutlaatuista.



Elokuvissa oli kaksi väliaikaa jolloin koneenkäyttäjä vaihtoi filmikeloja ja lotat myivät kaffetta.



Kännykkäräpsy elokuvasta. Hyvällä tahdolla kuvasta voi erottaa Vanhalan ja Rokan.



Elokuvissa meni myöhään ja vajaan kolmen tunnin yöunien jälkeen ajelimme Rompetorille. Siellä oli paljon paljon myyjiä, keräilytavaraa ja ostajia. Pienimuotoisessa harrasteautonäyttelyssä oli unelmien kesäautoni, Citroen DS. Tässä olisi ollut ainesta kaikkien aikojen kirpputorilöydöksi.



Loppuilta meni Pyhäjärven rantamaisemissa.



Sunnuntaina(kin) lämmin ja aurinkoinen sää helli.







Leppoisa sunnuntaiaamu ja joku tuulettaa ryijyään.





Kotiinviemisiksi sain vastasavustettu kalaa, niin herkullista ♥.

10 kommenttia:

  1. Ulkoilmaleffateatteri kuulostaa niin Amerikalta :)

    Kaunis koiruus! Onko aina ollut tuon värinen vai ikäkö näkyy jo karvoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikassa katsotaan elokuvaa autosta ja täällä suomessa puupenkeiltä ;)

      Koiruus on saksanpaimenkoiran ja hollanninpaimenkoiran sekoitus. Vuosien varrella harmaata on tullut lisää; juuri juhlittiin Neiti B:n 10-vuotissynttäreitä.

      Poista
  2. Upeita, niin upeita kuvia! Ei voi taaskaan muuta sanoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma N! Elokuvista olisin toivonut saavani parempia tunnelmakuvia.

      Poista
  3. Taas kohtasit unelmien ajopelisi, citikka on kohtalosi:D Ihania kuvia, ihania fiiliksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Citroen DS:n lempinimi muuten on iso kissa :)

      Poista
  4. Teillä on hauskaa ollut! Tuollainen ulkoilmaelokuva olisikin jotain muuta!

    Tuntematonta en ole elokuvana katsonut kuin kerran ja aion jatkossakin pysyä lukupuuhissa mieluummin. Viime itsenäisyyspäivän tienoilla taisin sen viimeksi lukea.

    Koiruus on kyllä ihana. Hyvä se on ryijyä tuulettaa toisinaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilmaelokuvissa olemme käyneet kolmena vuotena ja se on aina iso elämys ♥.

      Ei Tuntematon mikään hauska elokuva ole tai on siinä sentään humoristisia kohtauksia kaiken sodan melskeen keskellä. Suosikkihahmoni on Hietanen ja mielestäni hänelle käy erityisen surkeasti :(

      Neiti B on mitä mukavin koiruus ♥.

      Poista
  5. Ulkoilmaleffa, wau! Kuvat ovat kadehdittavan upeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos mama :)

      Ulkoilmaelokuvien aikataulun löytää Filmipyörän sivuilta; jos joskus on mahdollisuus niin kannattaa mennä.

      Poista

Kiitos kommentista!