maanantai 16. helmikuuta 2015

Kissakahvilassa

Ystävänpäivänä oli vähän jännää ohjelmaa. Sillä tapasin Purnauskis-kissakahvilassa blogin lukijan. Eikä se ollut mikään sattumakohtaaminen vaan tarkasti suunniteltu. Vaikka ensimmäistä kertaa näimme, lähti jutustelu hyvin rasvatusti kulkemaan ja mistäs muusta kuin kissoista (no paljosta muustakin) puhuimme.



Kissakahvila taisi olla täyteen buukattu. Vieressäni istui yksi henkilökuntaan kuuluva kissaherra. Evo-kissaan ihastuin jo edellisellä kerralla, jolloin kävimme kissabloggareiden kanssa tutustumassa Kissakahvilaan. Jo silloin kahvila oli hyvin viihtyisä, vaikka remontti ja sisustus olivat vielä kesken.
Kissat tuntuivat olevan tyytyväisiä oloonsa -niille oli monenlaisia nukkumapaikkoja sekä lattialla, että aivan katonrajassa.



Onko kissa suuri vai soffa pieni?
Kissa on melkoisen suuri ja sohva sitä kokoluokkaa, että siinä kolme aikuista pystyy tiivisti istumaan.



Valkosuklaakakku oli sekä kauniin näköinen että herkullinen. 
Kissakahvilassa oli mukava, rento tunnelma, vaikka siellä aika täyttä olikin.



Sulo ja Robert saivat ystävänpäiväpaketin! 
Pojat olivat lähettäneet kaksi ihanan näköistä ja tuoksuista (kissanminttu) huopasydäntä. 

Kiitos Leena mukavasta seurasta ja kattilat kiittävät poikia lahjoista ♥.

16 kommenttia:

  1. Emäntä: Blogituttuja on ihana tavata! Minäkin kävin perjantaina kissakahvilassa. Oli aivan täynnä. Hyvä kun paikkaa varaamattomana pääsin nauttimaan suklaaleivoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sentään mahduitte sisälle! Minulla oli yllättäen vaikeuksia tehdä paikkavarausta, sillä he vastasivat todella hitaasti varausviestiin (siis piti odottaa pari päivää).

      Poista
  2. Minäkin olen samaa mieltä kuin Pepsin ja Maxin emäntä: Blogiystävät ovat ihana asia! Minustakin olisi joskus kiva päästä kahvittelemaan kissakahvilaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, blogiystävät on ihana asia ♥.
      Olisi tosi kiva treffata kissakahvilassa :) Kohta minulle iskee sairausloma, mutta sitten kun kinttu taas toimii..

      Poista
  3. Kiitos Anna itsellesi ♡
    Aika vierähti niin nopeasti että jäi vaikka kuinka paljon juttelematta :) Seuraaval kerral lissää sitte!
    Kiva kun pojillesi kelpaa ipanoitten koemaistamat lahjukset, meillä on edelleen antamasi kukka maistamatta.....visusti minikasvihuoneessa ilahduttamassa mammaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun kiitos sinulle ♥. Aika meni hirmuista vauhtia.

      Juu, toisten lissää sitte :D

      Poista
  4. Aika varattuja näyttävät paikat olevan :) Kissat saattavat bloggaajatkin yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissakahvila on mitä mainioin kissabloggaajien ja lukijoiden kohtaamispaikka :)

      Poista
  5. Se on kyllä niin, että ensi kerralla kun Tampereelle reissaan, on tuonne kissakahvilaan ihan pakko päästä - mutta täytyyköhän sinne tehdä pöytävaraus, kun on noin täyttä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa käydä kissakahvilassa. Eikä pöytävaraus ainakaan haitaksi ole, kun sinullakin on matkaa Tampereelle.

      Poista
  6. Voi miten mukavan näköistä Purnauskiksissa on! Seura ainakin on niin komeaa ja kaunista, että parempaa saa hakea eikä kohta löydäkään! Ja kakkukin kelpaisi ehdottomasti. Tuolla käyminen pitäisi kyllä aivan ottaa asiaksi.

    Ja oi tuota sohvalla pötköttäjää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Evo-kissa oli varsinainen herrasmieskatti, joka varmoin ottein otti paikkansa tuolilla (ja yritti myös pöydältä).
      Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi, jos haluat seuraa kissakahvilaan ;)

      Poista
  7. Teillä on varmasti ollut ihana tapaaminen!

    VastaaPoista
  8. Eikä vähiten kiinnosta tuo valkosuklaakakku.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä varmastikaan kiinnosta kuulla kuinka herkullista kakku oli ;)

      Poista

Kiitos kommentista!