lauantai 18. huhtikuuta 2015

Instagram-kuvia viikon varrelta VII

Viime sunnuntaina kävin vähän pidemmällä lenkillä kyynärsauvojen avulla; kävely oli viekottelevan helppoa ja rentoa. Mutta sunnuntaikävelyn seurauksista (vähän ylidramaattisesti sanoen) olen saanut kärsiä koko loppuviikon. Liika on liikaa (mikä yllätys) ja nyt kävely on ollut huomattavasti vähäisempää.
Perjantai oli aivan erityinen päivä, sillä lähes kuuden viikon puolivapaaehtoisen kotiarestin jälkeen olin ihmisten ilmoilla, jihaa!
 


Hra K:n kanssa leivottiin sämpylöitä. 



Yhtenä aamuna Sulo livahti makuuhuoneeseen herättelemään meitä.



Arabian Aurora-sarjan kermanekka pääsi maljakoksi.



Torstaina tuli kivaa postia, kun tapettitilaus saapui englantilaisesta verkkokaupasta. Valitettavasti neljä(!) makulatuuritapettia puuttui. Laitoin samantien s-postia heille ja sain vastauksen alle vartissa. Vielä samana päivänä puuttuvat tapetit lähtivät matkaan ja jo seuraavan päivänä ne olivat Helsingissä, meille ne tulevat vasta maanantaina.



Lopultakin onnistuimme valitsemaan tapetin olohuoneeseen. Taas kerran se oli huippuvaikeaa ja meillähän nämä päätökset tehdään yhdessä, siis Herra K:n kanssa.



Uhkauksista huolimatta kattiloiden "viestipuu" on pysynyt pystyssä. 
Kuvan kissa on kyllä niin vanttera, että joku kerta vielä oksa katkeaa..



Kuvittelin olevani immuuni Muumi-mukeille, mutta kas vaan uusin kesämuki muutti meille. Ja Håll Sverige Rent-muki -tilaukseni on ollut eräässä nettikaupassa jo aika pitkään.




Viime perjantaina tuli kuusi viikkoa lonkkaleikkauksesta ja nyt erinäisiä rajoituksia on vähennetty. Esim. koroketyynyä ei ole enää "pakko" käyttää ja allekirjoittanut pääsi piitkästä aikaa istumaan sohvalle. -Ihan olin haaveillut siitä!


23 kommenttia:

  1. Ihanaa, toipuminen edistyy!
    Voi miten upean näköistä marmoroitukuvioista tapettia. Ihana värikin. Sulo ♥ kumminkin parhaan värinen! Sinivuokkojankin ihanampi.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, toipuminen edistyy!
    Voi miten upean näköistä marmoroitukuvioista tapettia. Ihana värikin. Sulo ♥ kumminkin parhaan värinen! Sinivuokkojankin ihanampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin innoissani uudesta tapetista ja toivoakseni se näyttää hyvältä myös "suuressa mittakaavassa" olohuoneen seinällä.
      Sulo lähettää kehräyksiä♥.

      Poista
  3. Kiva kuulla että emäntä toipunut leikkauksesta jo sohvakuntoon :)

    Multa on menny ihan ohi tuo sesonkimuki, täytyypä katsastaa mumimukihylly seuraavalla kauppareissulla. Mulla on into noihin mukeihin jo vähän mennyt, mutta jos miellyttää niin toki ostan. Ei maniaa mutta pientä mielenkiintoa siis on.

    aurinkoisia kevätpäiviä ja ulkoiluilmoja sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prismassa ja Tokmannissa on varmasti edullisimmat mukit.
      Pieni mielenkiinto ilman maniaa on oikein ideaali tila :)

      Poista
  4. Tsemppiä Anna, ja onnea soffalle pääsystä :) Vaikka pojat on aivan upeina, en saa nyt sanotuksi muuta, kuin että upea tuo Aurora sinivuokkoineen, se saa minut jotenkin ihan mykäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minikukissa ja minimaljakossa on jotain aivan erityistä ♥.

      Poista
  5. Hienosti edistyy toipumisesi - ja kokemuksesta tiedän, että välillä sitä innostuu hieman liikaa sen kuntoutuksen kanssa;) Siispä malttia sinne! Iso asia, kun pystyy jo istumaankin ilman korokkeita;)
    Ja on sinulla ainakin suloinen hoitaja <3
    Tapetit ovat upeat - varmaan sitten aikanaan näemme ne seinilläkin?
    Oikein hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on vuosia, kun olen viimeksi käynyt kävelylenkeillä ja nyt intoa tosiaan olisi. Ennen leikkausta lonkan liikelaajuudetkin oli tosi pienet ja nyt lonkkaparka on ihmeissään moisesta revittelystä ;)

      Voit uskoa, että tapetoinnista ja olkkarin pintaremontista tulee postauksia :)

      Poista
  6. Jee voiton puolella siis jo! Ja voi hyvänen aika miten mehukkaan näköistä tapettia, mihinhän se tulee :)
    Terkkuja Sulolle ja kumppaneille!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkikäteen voi sanoa, että kriittiset kuusi viikkoa menivät melko nopeasti.
      Tapetit tulevat olohuoneeseen ja allekirjoittanut on intoa piukassa :)

      Poista
  7. Onnea rajoitusten vähenemisestä, keväästä, tapeteista ja vaikka mistä! Sämpylät ja varsinkin donitsi näyttää herkulliselta ;) Ja Kattilat on komeita. Aika pienelle kerälle saa vantterakin katti itsensä rullattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen nöyrän kiitollinen siitä, että tiettävästi lonkka on lähtenyt hyvin parantumaan. Mutta kyllä sitä olen stressannutkin ja sama meno jatkuu.

      Sulo ja Kerälle kiertyvä vanttera lähettävät terveisiä!

      Poista
  8. Ja sohvalla odotti ihana vieruskaveri ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytti ihan siltä, kun Robert olisi ensin sanonut "Mamma, et sä saa istua noin alhaalle".

      Poista
  9. Oot reipas, mutta ei saa ahnehtia :) Onneksi Sulo ja Robert ovat seuranasi :)

    VastaaPoista
  10. Hienoa, että toipuminen etenee! Mulla on muuten ihan samat fiilikset Muumimukien suhteen. Hypistelin jo kesämukia kaupassa, vaikka mun ei pitänyt kausimukeja hankkia ollenkaan...ja mietin parasta taktiikkaa Håll Sverige rent -mukin ostolle, kun olen vapuksi Tukholmaan menossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ruotsinlaivoilla myydä tuota mukia ja vieläpä edullisemmin? Ruotsissa olisikin mukava käydä. Toivottavasti kirjoitat matkasta sitten aikanaan blogissasi.

      Poista
  11. Alkaa tulla nälkä tätä blogia lukiessa :D Kiva kuulla, että siellä toivutaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkuttelu on "vähän" lähtenyt käsistä, kuten kuvista näkee :)

      Poista

Kiitos kommentista!