torstai 28. huhtikuuta 2016

Päiväkävelyllä Tukholmassa

Tai oikeastaan osuvampi otsikko olisi: päivä kävelyä Tukholmassa.
Vihdoin koitti pitkään odottamani reissu Nordiska trädgårdar -messuille. Matkaan lähtö tapahtui vähän vaisussa tunnelmassa, koska olin hieman kipeänä ja kissoillakin oli kärhämää juuri ennen lähtöä. Laiva lähti illalla Turusta ja varhain perjantaiaamuna olimme Tukholmassa.


Tukholmassa on ollut trendikästä jo useamman vuoden käydä aamiaisella ja monet ravintolat ovatkin aamusta iltaan auki. Ja sellainen trendi sopi meille oikein hyvin! Paikaksi valikoitui Nytorget 6, sijainnin, valikoiman ja kohtuullisen hintatason perusteella. Ensivaikutelma oli tympeä, kun klo 8.00 meiltä tiukattiin ravintolassa: onko pöytävaraus? No, kuten varmasti arvaatte, varausta ei ollut, mutta onneksi tilaa löytyi. Nihkeästä alusta huolimatta kahvila osoittautui kelpo paikaksi. Valitsimme maalaisleipää salamilla ja briellä. Siitä tuli hämmästyttävän kylläiseksi. Nytorget 6 oli sisustukseltaan tyylikäs ja tunnelmallinen. Tosin lähempi tarkastelu osoitti sen vähän nuhjuiseksi (tai sitten se oli se nurkkapöytä, johon istutetaan ilman pöytävarausta tunkevat..).



Aamiaiselta matka jatkui kohti juna-asemaa, josta olisi aivan lyhyt paikallisjunamatka messuille. Matkan varrella vain ikkunashoppailtiin. Nordlingsantikilla oli mitä houkuttelevimmat näyteikkunat -onneksi putiikki oli vielä kiinni. Söder oli maineensa veroinen, houkuttelevia kauppoja olisi ollut vaikka kuinka.

Nordiska trädgårdar-messuilla viihdyimme viitisen tuntia ja sen jälkeen olo oli jokseenkin nuutunut. Erinäisten mutkien jälkeen "pelastauduimme" Fotografiska museetiin eli valokuvataiteen museoon. Halusin nähdä vasta avatun Bettina Rheimsin I´ll be your mirror -näyttelyn ja museon sijaintikin oli sopivasti lähellä laivaterminaalia.
Valokuvamuseossa löysinkin itsestäni aivan uuden puolen, nimittäin pienen konservatiivin. Sillä museon sisääntulokerroksessa oli hyvin hämmentävä, suorastaan epämiellyttävä näyttely. Kohei Yoshiyukin teoksia katsellessa tuli tirkistelijäfiilis ja muutenkin vaivaantunut olo, sen verran epämääräisiä kuvat olivat. Taas kerran voi pohtia mikä on taidetta.

"Puskavalokuvaajan" töiden jälkeen alastomien naisten kiintiö oli aikalailla tullut täyteen. Mikä oli vähän huonompi homma, koska Bettina Rheimsin teokset olivat vielä katsomatta :D Toki Rheimsillä oli muunkinlaisia kuvia näyttelyssään. Kuvat olivat viimeisen päälle suunniteltuja ja lavastettuja, sekä niissä poseerasi lukuisia julkiksia. Ja olivathan ne näyttäviä ja provosoivia, tottakai. Juuri ilmiselvän suunnitelmallisuuden myötä ei tullut sellaista vaivaannuttavaa tirkistelijäfiilistä. Hassu juttu muuten, että näyttelyn mainoksissa oli ne kaikista säädyllisimmät kuvat..




Näyttelyiden ja museokaupan jälkeen suuntasimme museokahvilaan. Johon meneminen oli tehty (ainakin väsyneen turistin näkökulmasta) turhan vaikeaksi. Nimittäin kahvilaan pääsi ainoastaan hissillä ja hissiä varten tarvitsi koodin, jonka sai vain kassalta, hmh. Kontrasti olikin melkoinen, kun siirryit hillitystä museosta kahvilaan/baariin, jossa Dj soitti musiikkia. Kahvilassa oli tyylikäs ja persoonallinen sisustus. Ikkunoista olisi ollut näkymä merelle ja kaupunkiin, mutta ne pöydät olivat täynnä.

Olen todella tyytyväinen, että valitsimme ristelyreitiksi Turku - Tukholma, sillä aikaa todellakin oli kaupungilla kiertelyyn,  reilut 12 h. Harmi, ettei sataman lähellä näkynytt yhtään Icaa tms. ruokakauppaa, sillä ulkomailla tykkään käydä hämmästelemässä ihan tavallisen marketin valikoimaa.
Seuraavan reissun voisi omistaa pelkästään Södermalmilla kiertelyyn ja Fotografiska museet:iin on tulossa Nick Brandtin Inherti The Dust-näyttely. Viime vuonna Brandtilla oli näyttely Suomessa, mutta se jäi näkemättä.

Kunhan saan flunssan selätettyä, luvassa on postauksia Nordiska trädgårdar-messuilta ja ostoksetkin toki täytyy esitellä. Viimeisenä vuorossa on arvonta, sillä teille lukijoillekin on tuliainen Tukholmasta, tottakai.

9 kommenttia:

  1. Tukholmassa on kiva käydä. Viime kerrasta on kyllä liian kauan. Olen käynyt VikingLinen lähistöllä ruokakaupassa samoin Siljankin. Vikingin voisin osata vihjaista, jos sitä kaipaat tulevaksi käynniksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vinkkejä otetaan vastaan :)

      Poista
    2. Södermalmilla, n 800 m VikingLinen terminaalista, olen käynyt ICA:ssa. Osoite on Folkungagatan 114 - ICA Matmäster.

      Poista
  2. Kiitos matkakohdevinkeistä, toivottavasti paranet pian!

    VastaaPoista
  3. Vaadittiin varmasti melkoista kestävyyttä tuohon reissuun. Toivottavasti olet pian kuosissa! (Ai taidetta tuo puskavalokuvaus? Jooniinvarmaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, uusi "kinttu" kesti hyvin, mutta flunssa iski (meri-ilma).

      Taide käsitettä on vähän venytetty.

      Poista
  4. Tukholma on kyllä ihana <3. Fotografiska on yleensä makea paikka, harmi, että kahvilaan meno on tehty niin vaikeaksi ja näyttelyt oli näköjään vähän epätasalaatuisia (?). Paikka ei muuten ole museo, vaan taidehalli, mutta Ruotsissa museo-sanalla on niin hyvä klangi, että useat galleriat tai taidehallit tykkää käyttää sitä. Puskavalokuvaus kuulostaa kyllä aika kamalalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että valikoimaan kuuluu aina yksi todella "iso nimi", sitten vähän konservatiivisempaa ja sitten on se radikaalimpi osasto,jossa taiteen käsitystä venytetään.

      Museo-sana varmasti vetää enemmän kävijöitä kuin taidehalli?

      Poista

Kiitos kommentista!