sunnuntai 1. toukokuuta 2016

10-vuotias

Tänään on juhlistettu Robertin 10-vuotissynttäreitä. Löytökissa kun on, niin syntymäkuukausikaan ei ole aivan varma. Meille muuttaessaan Robert oli jo n. 9 kk ikäinen jolppi.

Tuntuu, että siitä on vain "muutama" vuosi, kun etsimme Mosselle kissakaveria. Silloin tuli telkkarista lemmikkieläin-ohjelma, jossa mm. joka viikko rescuelemmikki etsi uutta kotia. No me ei sentään televisioon ängetty, mutta sieltä bongasin Pesun eli Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen. Pesun nettisivuilta löytyi ihana, mustaselkäinen ja tummaraidallinen kissa. Kun menimme tutustumaan kissaan, niin se heti juoksi ovelle meidän luokse. Siitä muutaman viikon päästä Roopert muutti meille.
Tosiaan, luovutussopimuksessa lukee Roopert, Hra K:lle pohdiskelin, että koska nimi muuttuikaan Robert muotoon? "Heti se alkoi hienostelemaan" oli varma vastaus. Tai sitten Robert rimmasi paremmin allekirjoittaneen ruotsinkieliseen tyttönimeen. Muistelisin, että Robert sai jostain oikein postiakin "koko nimellä".

Aluksi Robert juosta tömisteli sohvan ja verhojen takana. Ja juoksi aina keittiöön, kun jääkaapi aukesi. Hieman tömistelevä juoksutapa on jäänyt, mutta jääkaapilla juokseminen on onneksi loppunut.



Modernin kissaherran tapaan Robert päivysti kännykän vieressä, josko facebookissa tulisi onnitteluja päivänsankarille.




Ja olihan niitä onnitteluja tullut. Kuten huomaatte, Robertilla on monta lempinimeä ♥.

16 kommenttia:

  1. Hän on noin suosittu, eikä ihme ♥ Raameja ja luonnetta riittää ♥
    Suuret onnittelut ihanalle Robertille, kolli parhaassa iässä - Musti tulee perässä noin kuukauden päästä.

    VastaaPoista
  2. Isot ja lämpimät onnittelut, Robert!

    VastaaPoista
  3. Rakkaalla kissalla on monta nimeä - niinhän se menee :) Onnea vielä tätäkin kautta täydestä kympistä! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
  4. Robert kiittää onnitteluista ja lähettää kaikille puskuja ynnä kehräyksiä ♥

    VastaaPoista
  5. Onnea Robert näin jälkikäteen ♥ Olet kyllä niin komea ja ihana, että hyvin voi onnitella vaikka joka päivä!

    VastaaPoista
  6. Tännekin vielä viralliset, mutta myöhässä tulevat onnittelut: Onnea Robert ♥

    VastaaPoista
  7. Myöhästyneet onnittelut Robertille Käpälämäen poppoolta.
    Ootte Nemon kanssa saman ikäisiä :)

    VastaaPoista
  8. Onnittelut Robertille ♡
    Hiano miäs!

    VastaaPoista
  9. Myöhästyneet, mutta sitäkin lämpimämmät onnittelut komealle herralle! ♥

    VastaaPoista
  10. Kiitos onnitteluista ♥. PurRRRRR ♥

    VastaaPoista
  11. Myöhästyneet, mutta sitäkin lämpimämmät synttärionnittelut ihanalle Robertinolle!
    Meilläkin vietetään tänä kesänä 10-vuotissynttäreitä.

    VastaaPoista
  12. Myöhästyneet onnittelut komealle kissaherralle ♥

    VastaaPoista
  13. Myöhästyneet onnittelut sankarille💞

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!