sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kesän kynnyksellä

Viime aikoina aurinko on hemmotellut oikein todenteolla, enkä ole malttanut juurikaan olla tietokoneella, paitsi töissä. Heittäydyin niin "hurjaksi", että poistin kännykästä jopa Angry Birds-pelin kesän ajaksi. Valoisista kesäilloista tietysti pitää nauttia mahdollisimman myöhään ja arkipäivisin herätys on kohta viiden jälkeen -ja valoisa kesäaamuna ottaa heti huomaansa. Syyspimeillä sitten taas ehtii nukkua tarpeeksi pitkiä yöunia.




Kirppiksellä oli tavaraa myynnissä viikon ajan ja täytyy sanoa ettei se ollut mikään menestystarina. Paitsi tämän karahvin osalta, jonka ostin samaiselta kirpputorilta.



Raparperit kasvavat lämpimässä paikassa ja ensimmäinen raparperipiirakka valmistui viikko sitten, mums ♥.



Löysin taas itsestäni Muumimukikeräilijän ja lähikaupassamme Juhannus-muki oli jopa tarjouksessa. Vilijonkka-kuvitus on ihana.



Luin Astrid Lindgrenin elämänkerran ja tykkäsin kovasti. Hän olikin aika radikaali ajatuksiltaan :) Lindgrenin kirjoista ehkä eniten olen tykännyt Melukylän lapsista. Muistan myös kuinka vaikuttava oli Veljeni Leijonamieli, kun luin sen ala-asteella.
Oletko Sinä lukenut Astrid Lindgrenin kirjoja? Mikä on suosikkisi?



KonMari-rintamalla on ollut aika hiljaista, se alkaa olla jo menneen talven lumia. Mutta toki lainasin Spark Joy-kirjan kirjastosta. Pirkanmaan kirjastoilla on tosi hyvä seutuvaraus-systeemi, jossa teet varauksen tavallaan kaikkien kirjastojen valikoimasta ja sitten ensimmäisenä vapautuva teos kuljetetaan omaan kirjastoon, vain 2 € hintaan, kirjahamsteri kiittää :)



Kattiloilla on hyvin kaverillinen vaihe elämässä. Toivottavasti tämä peace, love and brotherhood vaihe kestää pitkään.

Leppoisaa sunnuntaita ja sadepäivää kaikille!

10 kommenttia:

  1. Tätini asuu, Ruotsissa siis, melko lähellä Melukylän ja Eemelin filmauspaikkoja ja olen tietysti käynyt ne ihmetellen katsomassa (reipas turisti). Näin Lindgrenistä tellistä dokumentin ja minua kosketti kovasti hänen lapsensa tarina. Pepit on parhaita. Olit löytänyt linjakkaan vaasin.

    VastaaPoista
  2. Kissaveljekset ♥
    Oi, ihana Vilijonkka-muki! En ole muuten yhtään tykännyt muumimukeista, oikeastaan ne ovat minusta ärsyttäviä (!) mutta tuo on aivan ihanaihana.
    En jostain syystä hirveästi lukenut Lindgreniä. Meillä oli Mio, poikani Mio ja siitä taisin tykätä. Peppi-kirjakin oli, mutta mulla oli kompleksi, kun haukuttiin Pepin näköiseksi, niin en sitten tykännyt Pepistä tietenkään :-D

    VastaaPoista
  3. Hieno tuo Juhannusmuki, ihan pakollinen hankinta. Muumimuki kuuluu aamukahvilleni ihan pakollisena. Mun Maritus on ihan jumissa, vielä vähän vaatettakin katsomatta. Täytyisi viedä Konttiin myymättäjääneet, niin pääsisi eteenpäin.

    VastaaPoista
  4. Hieno tuo Juhannusmuki, ihan pakollinen hankinta. Muumimuki kuuluu aamukahvilleni ihan pakollisena. Mun Maritus on ihan jumissa, vielä vähän vaatettakin katsomatta. Täytyisi viedä Konttiin myymättäjääneet, niin pääsisi eteenpäin.

    VastaaPoista
  5. Kattilat ❤️

    Mutta että raparperiä jo! Jestas. Kyllä kelpaisi, sen vaan sanon :-D

    VastaaPoista
  6. Peace, love and brotherhood ❤️ Hear, hear !

    Mä en ole tohon KonMari-hommaan lähtenyt ollenkaan mukaan ( vaikka syytä TODELLAKIN olisi , mutta kunhan toi nuori aikuinen todellakin muuttaa omilleen niin meillä alkaa TaruMarit heilumaan: karsin ihan kaikesta ja kunnossa. Viimeiset kuuluista samat...hope not.

    VastaaPoista
  7. Hienoja kuvia! Mä rakastin lapsena Astrid Lindgrenin kirjoja ja olen lukenut melkein ne kaikki. Suurimmat suosikit taisivat olla Meidän Marikki ja Veljeni Leijonamieli. Mio, poikani Miosta en puolestaan tykännyt laisinkaan.

    VastaaPoista
  8. Ihana kaverikuva ♥ Veljeni Leijonamieli taitaa Astridin kirjoista se vaikuttavin. (Minä pistän paremmaksi tuon kirjaston suhteen: Meillä varaukset seutukirjastoista ovat ilmaista -mutta euron joutuu maksamaan jos jättää hakematta!)

    VastaaPoista
  9. Mä olen tykännyt Lindgrenin kirjoista eniten Ronja Ryövärintyttärestä. Astrid Lindgrenin koko lastenkirjatuotanto on miellyttänyt mua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!