torstai 7. joulukuuta 2017

Joulukorttipaja

Monen, siis oikein monen vuoden tauon jälkeen olen askarrellut joulukortteja. Selvänä aikuistumisen merkkinä todettakoon rappiotilassa olevat perusaskartelutaidot siis leikkaus, liimaus jne.



Nuukana ihmisenä tietysti ostin A3-kokoista paperia, josta sai "näppärästi" itse leikeltyä sopivan kokoisia korttipohjia.



Inspiraation yksinkertaiseen joulukuuseen sain Marimekon Kuusikossa-kuosista. Vuosien varrella on jäänyt erinäisiä tapettijäämiä, joten materiaalia oli tarjolla.



Lopulta kaikki kortit tulevat samasta Zoffanyn Jaipur Plain-tapetista, jota on olohuoneessa. Marmoroitu, hieman kiiltävä pinta toimii kuusessa tosi hyvin. Ensimmäisessä kuvassa näkyy kuinka vihreä tapetti oikeasti on.
Paksu tapetti on vähän haasteellista askartelumateriaalia, varsinkin suoraan rullasta otettuna. Se vaati erinäisiä prässäysoperaatiota (onneksi on paksuja ja painavia kirjasarjoja ;) ).



Valmiit kortit levitin ruokailuhuoneen pöydälle ja käväisin laittamassa seuraavan "kuusierän" prässäykseen. Takaisin tullessa minua odotti tälläinen näkymä.



Kissojen jakkara pöydän päästä on väliaikaisesti poissa ja sitten on ihan pakko istua (ja nukkua) pöydällä. Minkäs pieni kissa sille voi..

Korttiaskartelu on ollut ihan kivaa koko perheen puuhaa eli Hra K on myös päässyt leikkaamaan kuusia. Kattilakaksikko on ollut ihmeissään, kun joku korttihomma on vienyt henkilökunnan huomion lähes totaalisesti.

4 kommenttia:

  1. Kuinkas sitä olisi voinut kortteja askarrella ilman kasvatassu-avustajia :-D
    Hienoja kortteja niistä kyllä tuli! Just passeli tuo tapetin väri ja kuvio ja mukavan selkeä lopputulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattilat ovat kovasti auttamassa (ja vähän karvastamassa) :)

      Poista
  2. Tosi kiva kortti-idea! Mulla on vielä kortit tekemättä ja inspiraatiokin hukassa, mutta ehkä saan kortit tänä vuonnakin postiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vielä on hyvin aikaa odotella kortti-inspiraatiota.

      Poista

Kiitos kommentista!