sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Maltillista Hulluttelua

Tämän syksyn Hulluista päivistä selvisin melko vähällä. Tavaratalosta ostin vain rasian Brunbergin suukkoja ja mies oli tyytyväinen ♥. Verkkokauppa olisi voinut koitua kohtalokseni, mutta onneksi sivut toimivat niin kökösti, että ehdin monta kertaa harkita ostoksiani.

Olen jo pitkään kärsinyt pienimuotoisesta astiakriisistä (voi olla tyytyväinen, kun kärsimykset /harmitukset ovat ainakin hetkellisesti tuolla tasolla). Arabian Illusia-astioista pidän kovasti, mutta niiden valmistus lopetettiin joitain vuosia sitten ja nyt yritän säästellä niitä. Lisäksi meillä on violettia ja valkoista Teemaa, mutta olen kaivannut jotain kivempaa.
Täytyyhän astioissa olla jotain koristelua -ja nyt taisin löytää The Astiaston: Rörstrandin Swedish Grace:n. Ainakin kuvissa astiasto näyttää samalla kertaa modernilta, mutta kuitenkin klassisen hienostuneelta :). Nyt odotankin innolla uusia valkoisia astioita; mukeja ja kulhoja.

2 kommenttia:

  1. Nätti tuo astiasto! Mä hulluttelin myöskin todella maltillisesti, ostin vaan puhdistusaineen ja vartalorasvan. Teki mieli pusuja, mutta ajattelin järkevästä ja jätin ostamatta.. Olisin syönyt ne parissa päivässä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!