maanantai 7. lokakuuta 2013

Iltatunnelmia

Viime perjantaina oli tulossa vieraita ja se tiesi erinäistä rymsteeraamista ynnä siivousta. Toki halusimme olla vieraanvaraisia ja työhuoneen vuodesohva tyhjennettiin kirjoista, jotka olivat kasaantuneet siihen olohuoneen kirjahyllystä, jonka tilalle tuli baarikaappi. Ja se kirjahylly muutti autotalliin, mutta kirjat eivät vähentyneet.. Tiedättehän, näin se piiri pyörii tai näin pelataan huonekalu-tetristä, josta aiemmin kirjoitin.



Mossen kuvalle löytyi uusi paikka työpöydän päälle laitetusta hyllyköstä. Robert halusi tervehtiä Moppea.





Perjantai-illalla sytyttelin kynttiöitä vähän sinne tänne. Messinkiset, kolmihaaraiset kynttilänjalat ovat aika pienet, varsinkin jos vertaa tuikkujen kokoon. Pienet, harmaat tuikkukipot olen saanut vuosia sitten lahjaksi ja ne ovat edelleenkin yksi suosikeistani.



Vieraiden kanssa oli hauskaa ja leppoisaa. Aamupalalla Mies yllätti minut ja vieraat kokkaamalla appelsiinilettuja eli Crêpes suzette. Ne olivat todella herkullisia ja tästä lähtien vaadinkin niitä aamupalaksi joka sunnuntai tai edes nimi- ja syntymäpäivänä.

Minikissa oli vähän väsynyt vieraiden lähdettyä :)


Mitenkäs teidän viikonloppu sujui?

12 kommenttia:

  1. Niin kaunista ja tunnelmallista - tuo tapetti on ihana. Ja syystäkin on minikissa väsynyt; kaikenlaista touhotusta yksien vieraiden takia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady :) Tapetti on Laura Ashleyn..

      Poista
  2. Voi Miniä ♥ Ja Robertia ja Mossea ♥
    Kiitos, täälläkin oli eräs päivänsankari aivan poikki jo siinä vaiheessa kun vieraat saapuivat, se oli tohottanut siihen asti koko päivän häiriköiden kaikkia valmistelujani.
    Crepes suzette kelpaisi minullekin joka sunnuntaiaamiaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs päivänsankari siis jännitti synttäreitään :)

      Poista
  3. Voi kuinka herkkä tuo ensimmäinen kuva ♥ Ja suloistakin suloisempi Minikissa. Juhliminen ottaa voimille, se tiedetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamera oli sattumalta käden ulottuvilla ja sain ikuistettua Robertin.

      Poista
  4. Tosi ihana kuva Robertista ja Mopesta ♥♥♥ Kunnon unet olivatkin varmaan tarpeen vieraiden väsyttämälle minijuhlijalle ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuin Robert olisi viestittänyt "tuossahan on Mosse" :)

      Poista
  5. Oletko itse piirtänyt Mossen kuvan?

    Ja voi väsynyttä minikissaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on seepia-värinen valokuva -kunpa osaisinkin piirtää noin hyvin!
      Se on Mossen filmitähtiposeeraus-fanikuva ;) http://haivahdyspurppuraa.blogspot.fi/2012/08/mossen-viimeiset-paivat.html

      Poista
  6. Aivan ihana tapetti! Harmi kun ei ole yhtään seinää, jolle tuollaisen voisi lykätä. Mutta ehkä jonain päivänä vielä.
    Kissakuvat saivat taas hurisemaan ilosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsikka! Laura Ashleyn tapetti näyttää aika neutraalilta, mutta siinä on mielestäni kivasti matan ja mattakiiltävän vaihtelua. Mukavaa, että kissakuvat aiheuttavat iloista hurinaa ♥.

      Olisikin sellainen talo, jossa olisi tarpeeksi monta tapetoitavaa huonetta. Ja tietty siivooja ;)

      Poista

Kiitos kommentista!