lauantai 29. marraskuuta 2014

Kantateillä, turuilla ja toreilla

(Joulu)shoppailureissu, joka ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.

En tiedä teistä muista, mutta meillä joululahjojen Top100 -listan kärjessä on uusi kiuas. Joulupukki on tunnetusti hirmuisen kiireinen ja lahjojen saajia on paljon. Niinpä päätimme ostaa tämän joulun toivelahjan ihan itse ja omilla säästöillä.
Alkuperäinen suunnitelma oli, että menemme jouluostoksille Turkuun ja mies päätti, että samalla haetaan kiuas (reilun 50 km koukkaus). Kaikki piti olla valmista -senkun noudamme kiukaan, jota ko. yritys myy kilpailukykyiseen hintaan. "Ostospaikka" sijaitsi todella maaseudulla, viimeiset kolme kilsaa oli kapeaa hiekkatietä. Verraten meikämaalaisiin, jotka asuvat maaseudulla, mutta taajamassa, katulampun, sekä melkein lähikaupan valojen loisteessa..
No arvaatte varmaan miten siinä kävi. Sitä p**keleen kiuasta ei ollut, oli eilen myynyt viimeisen. Täytyy tunnustaa, että vähän alkoi kiukku kuumottaa ja kenties pienet sarvet tulivat esille. Muttamutta asia kenties korjaantuu sillä, että saimme selvän hinnanalennuksen ja kiukaan pitäsi olla meidän pihalla ensi viikon puolivälissä. -Toivottavasti näin tapahtuu!



Seuraava rasti oli Valokuvauskeskus Peri, joka on Wäinö Aaltosen museon yhteydessä. Perissä on tänä viikonloppuna valoukuvaustarvikkeiden kirppis. Mitään ei tullut ostettua, mutta tätä uhkeaa Suomen neitoa tuli ihasteltua.



Tuollainen atriumpiha olisi huikean hieno ♥.



Wäinö Aaltosen museolta matka jatkui kohti Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoita ja erityisesti joulukuusen koristeiden vaihtopistettä. Valinta oli vaikea, mutta otin kuuskytlukuisen kynttelikön vaihdossa, mutta ei ole tämän voittanutta.

Matkan varrella oli tarkoitus käydä Aula cafeen brunssilla, jota on kovasti kehuttu, mutta se oli tietysti aivan täynnä. Joulumarkkinoilla oli viime vuotta vähemmän myyjiä ja sieltä löysin (viime vuoden tapaan) joulukortit. Mutta muuten ei ollut mitään erityisen ihanaa. Tai olisi kyllä ollut, mutta ehkä minulla oli liian korkeat kriteerit (tai paikka väärä). Olisin mieluusti ostanut kauniit lapaset ja villasukat -suomalaiselta myyjältä ja käsintehdyt. Pääosa em. tuotteista oli Virosta ja "tehty käsin koneella"..

Mutta jotain oikein kivaa näin! Nimittäin shiba-rotuisen koiran ja peräti kaksi eri yksilöä. Myös Hra K näki shiban viimeinkin luonnossa.
Sitten siirryimme tois pual jokkee ja Hansakortteliin. Koska suht harvakseltaan käymme Turussa, niin sopivan parkkipaikan löytäminen (tai edes sen Stockan parkkitalon..) on oma lukunsa. Hra K kärsivästi kärsivällisesti ajaa, vaikka kartanlukijalta menee tasaisen epävarmasti vasen ja oikea sekaisin. Yleensä joulumarkkinoiden aikoihin olemme jättäneet auton ihan hemmetin kauas eikun Ett Hem-museon (joka on muuten käymisen arvoinen paikka) lähettyville, koska siinä on ilmainen parkkipaikka. Mutta lonkkavaivojen myötä uusi strategia on suoraan kaupan ovelle, maksoi mitä maksoi. Aikaisemman mainitsemani parkkihalli löytyi muuten ensi yrittämällä, vaikka reitti olikin vähän eri. Ja hissi parkkihallista toi Zara-myymälän välittömään läheisyyteen (Hra K yllätykseksi). Josta löytyikin allekirjoittaneelle tosi kiva, lyhyt! untuvatakki. Tämän reissun teema tuntui olevan, että mitään (suunniteltua) ei löydy -eli joululahjoja löytyi pyöreä nolla.

Sitten olikin aika lähteä kotio. Tästä maakuntamatkailusta jäi kuitenkin hyvä fiilis. Eikä yksikään peura, joka laukkasi/suunnitteli laukkaavansa tielle onnistunut hyppäämään kyytiimme, onneksi.

10 kommenttia:

  1. Kaikenlaista teillä on ollut! Minulla taitaisi oieta jousi noin paljosta shoppailusta ja muusta :D Toivottavasti kiuas tosiaan on teidän pihassa ensi viikolla! Sopimukset kuuluu pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiuas-asia otti kyllä pahasti pattiin -varmasti olisivat Levikset revenneet jos sellaiset olisin jalkaani aamulla kiskaissut. Loppujen lopuksi päivässä oli jo vahvasti koomillisia sävyjä :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Pakkaset saapuivat samaan aikaan toppatakin kanssa.

      Poista
  3. Olipas tapahtumia täynnä teidän ostosreissunne. Voittopuolisesti onnistunut kauppamatka. Hyvä. Kiuasta odotellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kerran matkaan lähdettiin, niin mahdollisimman monta asiaa samalla iskulla ;)

      Poista
  4. Onpa teillä ollut tapahtuma rikas matka. onnea uudelle takille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesta pienestä sattumuksesta koostuu jo melkoinen soppa :) Takkia ei ollut kauppalistalla, mutta tuntuu, että se tuli ostettua juuri oikeaan aikaan.

      Poista
  5. Lämpöinen takki ol hieno löytö, onneksi olkoon :-). Ja lisäonnittelut, että peurat pysyivät omilla poluillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En naismuistiin ole ostanut lyhyttä toppatakkia. Nyt täytyy varmasti panostaa villahousuihin ;)
      Meilläpäin on todella_paljon peuroja ja niitä saa tosissaan varoa.

      Poista

Kiitos kommentista!