maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely

Lauantaina otimme aimo harppauksen historiassa taaksepäin, kun menimme Yli-Kirran talonpoikaismuseoon, Punkalaitumelle. "Jos haluat päästä Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjojen alkulähteille, silloin ei mennä Särkänniemen Koiramäkeen, vaan Punkalaitumelle" näin otsikoi Yle.


Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttelyssä oli erilaisia työnäytöksiä. 
Isossa padassa tehtiin saippuaa.



Puimuri "in action".



Mäkitupa on ollut hyvin askeettinen asumus. Mäkitupalaiset kuuluivat yhteiskunnan alimpiin "kasteihin", heitä huonommassa asemassa olivat irtolaiset.



Tässä keitetään kasveista väriä mm. seitikistä ja nokkosesta.



Vähän herraskaisempi huone; tapetit ja kaikki. 
Tuollainen keinutuolinmatto olisi hieno, kuten myös huoneentaulu.




Uudempaa aikaa edusti mm. 40-50-luvun Peugeot, jonka nokalla on hieno leijona.


Hevoskierto. 
Eli hevonen pyörittää rakennuksen ulkopuolella oleva "juttua" ja sisällä toimi puimakone.



Tuliaisiksi ostin sananjalalla värjättyä villalankaa, käsintehtyä saippuaa, sekä tyrvääläistä kakkoa eli tamperelaisittain riävää ja yleiskielellä hiivaleipää (lisää kakosta klik sivu 6). Anoppini leipoi aikanaan erinomaisen hyvää kakkoa leivinuunissa ♥. Parasta "kaupan kakkoa" leipoo porilainen Ullan pakari ja täällä pirkanmaalla sitä on myynnissä vain muutamissa kaupoissa.



Kyllä meikäläisellä jäisi lapaset tekemättä jos ensin pitäisi ostaa lammas, keriä se, tehdä villalankaa, uuttaa kasveista väriä, värjätä langat ja illan pimeinä hetkinä kutoa kirjoneulelapasta kynttilän valossa, huoh.

12 kommenttia:

  1. Olemme olleet samanhenkisellä aikamatkalla :)
    Talonpoikaismuseoalue luo upeat puitteet tapahtumalle. Hienoa päästä näkemään koko arki, asumuksineen ja askareineen. Taatusti voittaa Särkänniemen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamatkailu on välillä hyväksi. Monelle tekisi hyvää nähdä miten ennen on toimittu, sekä aikuisille että lapsille. Itse olin samaisessa paikassa joskus eskariryhmän kanssa avustajan roolissa ja olihan se hauskaa kuunnella heidän ihmettelyjään.

      Poista
  2. Minulta puolestaan jää lapanen tekemättä ostolangoilla ja sähkövalossakin :-D

    Mutta ai kuinka ihastuttava ja mielenkiintoinen paikka! Todellakin voittaa Särkänniemen mennen tullen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläinen "huvipuisto" oli meikäläiselle oikein hyvä ja hra K viihtyi myös -olihan siellä trkatoriparaati ja Simca-autojen kokoontumisajot myös :)

      Poista
  3. Hienoa, että tuollaisia kokonaisuuksia säilytetään ja pidetään jopa työnäytöksiä. Nykyihmisille 'herätys' kuinka paljon vähemmällä tultiin toimeen ja eikä tavaroita noin vain osteltu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tälläinen herättely on hyväksi. Katselin viime viikolla Myrskyluodon Maija-sarjan ja se oli hyvä muistutus entisajoista ja todella_raskaammasta elämästä.

      Poista
  4. Onneksi elo on nykymään hieman helpompaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja siltikin kevätkylvöissä ja muissa hommissa menee päivätolkulla.

      Poista
  5. Onpas tutun näköistä touhua! Meidän museollakin on ollut monenlaisia työnäytöksiä vuosien varrella, mm. langanvärjäystä ja meijeri toimii meillä hevoskierrolla. Myös tiilien teko toimii hevosella kiertämällä. Saippuaa en ole koskaan kokeillut tehdä. Lisätietoja www.elainpuisto.fi . Terveisin Eeviregina Toivosen Eläinpuistolta ja Talonpojanmuseolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä! Kylläpä teillä on mielenkiintoinen eläinpuisto ja museo, todella monipuolisia. Nyt täytyykin miettiä, että ehtisikö lomalla ajelemaan aina Keski-Pohjanmaalle asti.

      Poista
  6. Mahtava väri tulee siitä sananjalasta villalankaan, en varmaan olekaan nähnyt ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värin valinta oli hirmuisen vaikea, mutta tuo sananjalka on tosi kaunis. Toivoakseni talveen mennessä siitä on kudottu lapaset tai paremminkin tuolla värillä kuvioidut lapaset.

      Poista

Kiitos kommentista!