perjantai 17. kesäkuuta 2016

Voisitko olla avuksi

Heipä hei, hyvää kesäiltaa. Pitkästä aikaa meillä kattiloilla on puheenvuoro. Nyt meillä onkin vakavampaa ja aika surullista asiaa.

Toukokuun alussa kerrottiin Robertin tarina, kuinka se bongattiin Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen eli Pesun nettisivuilta. Robert oli vallan hylättynä maaseudulla ja kyllähän tiedätte mitä siitä tulee, kun kissa joutuu pakkasen armoille. Elinikäisenä muistona korva on vääntynyt lippaan, jaloissa on karvattomia kohtia -eikä millään meinaa uskoa, että ruokaa saa ihan varmasti joka päivä.

Nyt Pirkanmaan eläisuojeluyhdistys on ison haasteen edessä. Jo huhtikuussa luettiin Aamulehdestä, että Pesu on ottanut vastaan ennätysmäärän eläimiä ja sijaiskodeista on pulaa. Nyt tilanne on entisestään pahentunut, sillä maalaiskissalaumat työllistävät eniten juuri kesällä ja syksyllä.

Alla lainaus Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen facebook-sivuilta:
Jo joutui armas aika... ja kissa jos toinenkin.
Maalaiskissalaumat työllistävät väkeä ympäri Suomen eniten juurikin kesällä ja syksyllä. Tänäkin vuonna avuntarvitsijoita Pirkanmaalla on kymmenittäin useammassa laumassa. Yhdessä laumassa on usein vähintään 20 kissaa, usein kuitenkin 30–50. Jos kissalaumaa ei uudelleensijoiteta ja jäljellejääviä leikkauteta, lauma tuplaa kokonsa seuraavaan vuoteen mennessä. Kissa kun lisääntyy jopa kolmesta neljään kertaan vuodessa olosuhteiden ollessa otolliset.
PESU ry pyrkii auttamaan mahdollisimman monta näistä epäonnekkaista, ettei niistä tulisi syksyllä kesäkissoja. Tänä vuonna kissoja on tullut jo lähes sata, ja tahti kiihtyy mitä pidemmälle vuotta mennään. Meillä kuitenkin on rajalliset resurssit: emme voi auttaa kuin niitä, joille meillä on tilapäiskotipaikka. Kaikki PESU:n kodittomat eläimet majoittuvat vapaaehtoisten luona yhdistysten tilapäiskodeissa. Tilapäiskotipaikoista on siis jatkuva pula.
Ilmoittaudu sähköpostitse osoitteeseen tilapaiskodit@pesu.org. Jokainen tilapäiskodiksi haluava haastatellaan ja perehdytetään toimintaan mukaan.
Sanotaan yhdessä ei kesäkissoille.
Anna mahdollisuus ja auta koditonta lähtemällä tilapäiskodiksi!

PS. Maalaiskissojen auttaminen syö myös rahaa! Sitä kuluu eläinlääkärikustannuksiin, ruokaan, hiekkoihin ja loukutuspaikoille ajettuihin kilometreihin. Lue lisää kampanjasta ja lahjoita maalaiskissoille:
http://pesu.org/i…/ajankohtaista9/maalaiskissojen-auttaminen




Voisitko Sinä olla avuksi?
Voisitko antaa tilapäiskodin tai tehdä lahjoituksen maalaiskissakampanjaan?
Tai ainakin laittaa viestiä eteenpäin.


Jokainen kissa ansaitsee turvalliset ja lämpimät kissanpäivät!
Kirjoitti tassut joita ohjasi Sulo ja Robert

5 kommenttia:

  1. Oikein hyvällä asialla tassuillette, Sulo ja Robert, jaan viestiänne ja teen lahjoituksen, olenhan SEY:n jäsen ja kaikki nelijalkaiset ovat minulle rakkaita.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti löytyisi mahdollisimman paljon sijaiskoteja ja uusia koteja! Täällä Turun seudullakin on niistä pulaa. :(

    VastaaPoista
  3. Kattilaiset, te olette oikealla asialla. Kodittomia kavereita pitää yrittää auttaa !

    VastaaPoista
  4. Hienolla asialla olette, Sulo ja Robert! Kaikkia kattilaisia - niin pieniä kuin isojakin - pitää aina auttaa!

    VastaaPoista
  5. Toivotaan paljon sijaiskoteja ja omia koteja niitä tarvitseville!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!