torstai 17. toukokuuta 2012

Photo a Day: 17. Snack

Kuulutko niihin onnellisiin Itä-Suomessa asuviin, joille paistaa aurinko ja on lämmintä? Vai niihin Länsi-Suomessa asuviin (kuten allekirjoittanut), jotka nirskuttelevat hampaita ja katselevat aina vain jatkuvaa kaatosadetta (ja taloa täytyy lämmittää vielä kesälläkin)?
Tämän päivän suunnitelmiin kuului uusien pionien istutus, mutta se puuha näyttävästi jää viikonloppuun. Nyt olisi aikaa siivota / lyhentää farkut /entrata huonekalua / lukea kirjaa. Valitsen viimeksi mainitun.


Sateista päivää sulostuttaa mukillinen tummapaahtoista kahvia ja Maraboun tumma minttusuklaa :) Taustalla (kirjapinon lisäksi) on muutaman vuoden takainen kirppislöytyö: Finlaysonin valkovuokko-pöytäliina.


Pöytäliina on erittäin hyväkuntoinen, mutta sen vihreys on hieman hallitsevaa, joten sitä tulee käytettyä lähinnä valkovuokkojen aikaan keväällä.

1 kommentti:

  1. Terveisiä välimallista. Täällä on ollut lämmintä ja sateisen oloista, mutta paljon ei ole oikeasti satanut. Eka aamu pitkiin aikoihin kun sai nukkua niin pitkään kuin jaksoi. Ihanaa. Sen jälkeen onkin melkein siivoiltu, joten ei ulkoilmalla niin väliksi, parempi, ettei olekaan ollut mikään morsian-päivä. Toivottavasti viikonlopulle on tulossa aurinkoakin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!