Tunnustan, nyt vähän fuskaan. Tänään on ollut niin sateista ja tuulista, että kunnon kuvaa linnusta ei irronnut. Päivän kuva on otettu jo pari vuotta sitten häämatkalla Berliinissä. Kuvan sentään olen valokuvannut itse.
Berliinissä on valtavan kokoinen Tekniikan museo ja kuvan otin parvekkeella, joka näkyy museon kotisivuillakin (siinä on lentokone, The DC 3 valisti mieheni). Tekniikan museossa on valtavasti vaikka mitä mielenkiintoista mm. valo- ja videokuvauksen välineitä, junia, laivoja, lentokoneita, kaikenlaisia käsiteollisuuskoneita jne. Museota emme kiertäneet edes kokonaan ja viimeisillä voimillani raahauduin em. parvekkeelle katsomaan lentokonetta, mutta otinkin kuvan linnusta (jonka takana häämöttää Berliinin Tv-torni).
Tekniikan museosta otimme kumpikin paljon kuvia, siitä ehkä voisi tehdä oman postauksen.
Mieleenpainuvin asia oli junahallissa (jossa oli junia keisarillisesta junasta pikajunaan): siellä oli myös junavaunu, karjavaunu, jolla oli kuljetettu juutalaisia keskitysleireille. Myös keltaiset daavidintähdet (joita juutalaisten aikanaan oli pakko käyttää) oli mieleenpainuva näky.
Museossa oli toki kaikkea kivaa, mutta em. karjavaunu jäi päällimmäiseksi mieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!