Sääksjärven silta
Visavuoresta jatkoimme matkaa n. 10 km eteenpäin Rapolan linnavuoren alueelle. Juhannuksen juhlinnan, kotimuseokierroksen ja Kari Suomalaisen näyttelyn jälkeen oli mukava lähteä vähän raittiiseen ilmaan käppäilemään.
Rapolan linnaharjulta on muhkeat näkymät Vanajavedelle.
Harjulle oli leveä, hyvä polku ja reitti nousi maltillisesti ylöspäin. Allekirjoittanut kipitti tämänkin osuuden varvastossuissa. Maisema Vanajavedelle oli hieno ja reitin varrella siellä täällä oli mustikoita ja metsämansikoita.
Neljän hengen seurueestamme yksi keskittyi marjoihin ja kasveihin, kaksi valokuvaamisen ja yksi historiaan. Luullakseni olimme kaikki hyvin tyytyväisiä pikku patikkaretkeemme, sillä kaikki pidämme em. asioista ja luonnosta.
"Rapola muodostaa Suomen laajimpiin kuuluvan yhtenäisen muinaisjäännösalueen ja merkittävän esihistorian tutkimus- ja opetuskohteen. Muinaisjäännösalueen sisään ja muinasilinnan vaikutuspiiriin kuuluvat harjun eteläpuolella sijaitseva sääksmäen keskiaikainen kivikirkko kirkkotarhoineen ja Rapolanharjun rinteille muodostuneet Rapolan ja Voipaalan kartanot. Alue on Suomessa ainutlaatuinen laajan kokonsa, keskeisen sijaintinsa ja usealle eri aikakaudelle ajoitettavien löytöjensä ansiosta" lähde.
Harjulle on aikoinaan rakennettu kivivalli, joka vieläkin on osittain pystyssä.
Vanha kylätie hiekkateineen ja vanhoine, kauniine rakennuksineen.
Ihastuttava punainen tupa ♥.
Rapola ja Visavuori ovat yhdessä oikein toimiva sunnuntaiajelu-kohde; historiaa eri ajoilta, kauniita maisemia ja vähän reippailua.
Lisätietoja: Valkeakosken kaupunki ja Museovirasto
Kiitos matkailuvinkistä!
VastaaPoistaOle hyvä :)
PoistaKuulostaa oikein sopivalta sunnuntaikohteelta!
VastaaPoistaUpeat maisemat ovat näkemisen arvoiset!
PoistaKiitos raportista. Mun on monta kertaa tehnyt mieleni Rapolaan mennä, mutta eipä ole vielä toteutunut. Juuri tuo paikan historia kiinnostaisi. Ihana tuo kylätie <3
VastaaPoistaTampereelta ei ole edes pitkä matka ;)
PoistaKuulostaa ja näyttää oikein hyvältä käyntikohteelta!
VastaaPoistaSuosittelen :)
PoistaVau, Suomessa on niin paljon kaikkia tuollaisia kivoja paikkoja, mutta aika harvoin niissä tulee käytyä. Ihmettelen vain miksi. Ei kai niitä vain tule löydettyä. Joten kiitos tästä vinkistä, pitää muistaa jos noilla main liikumme.
VastaaPoistaOle hyvä!
PoistaErilaisten nähtävyyksien suhteen tulee äkkiä runsauden pula, eikä kesälomalla ehdi/viitsi ihan ympäri suomen ajella.