Eilen vietimme III. hääpäivää eli nahkahääpäivää. Hääpäivästämme olen postannut jo aikaisemmin klik.
Hääpäivää juhlimme pienesti, yllättäen herkuttelemalla, tosin arkisella ruualla. Kuitenkin panostin kattaukseen tavallista enemmän.
Taas kerran ostin lempparikuohuvaa. Lisäksi leivoin Brita-kakun. Se oli juuri niin suussasulavaa, raikasta ja ihanaa kuin muistelinkin, mums. Kakku hävisi niin nopeaa tahtia, etten ehtinyt ottaa kuvaa. Edellisen kerran kuva ja ohje klik.
Historia-lehdestä ohimennen silmäilin juttua Narreista ja -kas vain, meilläkin oli sellainen viihdyttämässä.
Valkopilkullisista serveteistä oli iloa koko porukalle. Katsokaa Sulon ihailevaa ilmettä.
Jos viikonloppuna on aikaa ja inspiraatio iskee -kannattaa mennä metsään. Siellä kanttarellit ja tatit odottavat poimijaansa :)
Aurinkoista viikonloppua!
Oi miten ihania tunnelmia. Onnea hääpäivän johdosta!
VastaaPoistaKiitos! Kaikki juhlamahdollisuudet on käytettävä ja keksittävä vielä paljon lisää :)
PoistaOnnea hääpäivän johosta !♥
VastaaPoistaKiitos Irma! Miehelle totesin, että vielä on 47 vuotta kultahääpäivään. Isovanhempani olivat yli 50 vuotta naimisissa ♥.
PoistaLämpimät onnittelut!
VastaaPoistaTeillä on aivan ihana perhe ♥
Kiito M & M! 2 hupsua ihmistä ja 2 hassua kattilaa = meidän perhe :)
PoistaOnnea hääpäivän johdosta! Tuollaisen narrin pitäisi kuulua pakollisena jokaiseen hääpäiväjuhlintaan. :)
VastaaPoistaKiitos! Kattilat voisivat alkaa tienaamaan tekemällä narri-keikkoja ;)
PoistaOnnittelut! Ihana narri ja ihana kuva. Tattimetsään! Tattimetsään!
VastaaPoistaKiitos! Tatteja löytyi tavallista enemmän :)
PoistaOnnea hääpäivän johdosta!
VastaaPoistaOikein idyllinen on teidän perhe ♥ Ja voi tuota Suloa! Hassu kattilainen ♥
Kiitos Henna ja kumppanit! Välillä idyllissä kissat raapii soffaa ja henkilökunta karjahtelee (onneksi ei toisin päin) :)
Poista