torstai 17. lokakuuta 2013

On (ollut) värikästä

Hei, meilläkin on ollut värikylläistä puutarhassa ja Pirkanmaalla on satanut tänään räntää ja just nyt sataa kaatamalla vettä -ei siis mitään mullistavaa, eikä mitään uutta. Paitsi, että paatunut kesäihminen tykkää (salaa ja melkein huomaamattaan) syksystä. Ehkä se on muutakin, kuin pakollinen välivaihe ennen joulua ja varsinkin välivaihe ennen seuraavaa kevättä.




Japaninhappomarja Berberis thunbergii lehdillä / marjoilla -olkaa hyvä.

Aikaisemmin olen ajatellut (köh, ihan viime vuosiin saakka) hyvin rajoittuneesti, myönnän, että kirkkaanpunainen on pikkutyttöjen ja aikuisten naisten väri.  Mutta noin vuoden aikana olen tykästynyt raikkaaseen punaiseen kovasti. Mietitäänpä hetki, minulla on punainen käsilaukku, kukkaro ja luuri. Onkohan jokin 30+ kriisi tulossa. Apuva!




Tammen lehdet puussa / maassa.

Meillä on kolme suurta tammea ja lehtiä riittää. Alkuviikosta maassa oli lehtiä tosi paljon, mutta eilen töistä kotiin tullessani huomasin, että joku oli haravoinut oikein urakalla ♥.

Yksi suuri lehtikasa oli ilmestynyt Sulon vakioreitille ja kissaparka kuulemma oli hämmentyneenä kahlannut siitä läpi. Kissat ovat yllättävän tarkkoja rutiineistaan, varsinkin reviiri kierretään aina tietystä järjestyksessä -ainakin silloin, kun flexin toisessa päässä ehdotetaan reittimuutosta. Tälläisissä ongelmatilanteissa (varsinkin jos kehdataan ehdottaa sisälle siirtymistä) Minikissa heittäytyy kyljelleen maahan ja siitä hetken kuluttua se yrittää hivuttaa valitsemaansa suuntaan. Talviaikaan ihminenkin voisi heittäytyä lumihankeen kyljelleen, mutta veikkaan, että Sulo saisi "slaagin" -pelkästään ihmisen juokseminenkin on siitä aivan kamalaa.




Limen sävyjä vaahterassa ja lehtikuusessa.

Perjantai ja sitä myöten viikonvaihde on ihan lähellä. Mitään erityisiä viikonloppu-suunnitelmia ei ole; flunssaa vastaan taistelua ja kaikkea pientä puuhastelua -siitä on tuleva viikonvaihde tehty.

Tervetuloa lukijaksi Ruusupuu ja kaikille Mukavaa viikonloppua! Älkää antako talven yllättää.

Ps. Bloggerin lukija-palkki jekkuilee; joku viisaampi voisi selittää miksi uudet, lukijaksi liittyneet näkyvät välillä ensimmäisenä ja välillä viimeisenä listalla?


12 kommenttia:

  1. Voi Suloa ja Sulon kommervenkkejä!
    Hahaa, punakriisi :-D
    Pikaista paranemista, punataudista ei kuitenkaan tarvitse parantua, sillä se on kiva väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luullakseni tämä punatauti on ok (enkä tiedä haluanko edes parantua), mutta Punatauti on hirmuinen sairaus.

      Poista
  2. En olisi niin huolissani punaiseen hurahtamisesta, mutta jos alat pukeutumaan pinkkiin, niin tilanne alkaa jo vaatimaan toimenpiteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa Minna :) Jos näet jonkun aikuisen pukeutuvan päästä varpaisiin pinkkiin, niin toivottavasti se en ole minä (olisihan se vähän kiusallista tavata tällä tavalla) :D

      Toki jokainen saa pukeutua mihin väreihin tykkää.

      Poista
  3. Lehtikuusessa on todellakin lumen väri.
    Ainoa valjaissa kulkeva Onni- kissa pelkää puusta pudonneita lehtiö. Lyhyitä on nyt piipahdukset ulkona ;)
    Mutta hinku sinne on silti kova.
    Punainen väri sopii kaikenikäisille naisille ja miehille. Itselläni on kyllä vain punaiset farkut...ei muuta punaista päälle laitettavaa...villahuivia ei lasketa mukaan..eikä punaista huulipunaa...eikä...eikä....listaa vois jatkaa...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Onnilla on varmasti kovat ajat, kun maassa on paljon lehtiä (vai onko teillä jo lunta?) ja kylmäkin alkaa olla. Meilläkin hinku ulkoilemiseen on kova, siis kissoilla, tosin Robertin varpaita alkaa nopeasti palella.

      Juuri niin, punaisia asusteita ei lasketa ;)

      Poista
  4. Taitavat mokomat ihan kiusallaan Sulo-paralle moisia esteitä rakennella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään ei myönnetä ;) Tänään yritin ottaa kuvaa lehtikasassa kahlaajasta, mutta vauhti oli liian kova siis kuvaaja liian hidas..

      Poista
  5. Meillä on värikkäät ajat jo takanapäin. Punainen ei kuitenkaan ole huono väri, etenkin jos et aivan paloautoksi meinaa ruveta. Pinkki toisaalta on arveluttavaa, kuten Myrsky ja Minna sanoivat. Tiedän yhden 40+ naisihmisen, joka rrrrakastaa pinkkiä ja se on joskus hieman kiusallista...

    Sulo ♥ Kissat ovat uskomattoman rutiinisuuntautuneita otuksia. Ja vielä lehtikasa laitettu minikissan reitille, voi rottuutta :D

    Mukavaa viikonloppua teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko teillä siis lunta? Täällä on pelkästään kylmää, hyrrr.
      Ehkä sellainen puoliksi pakkomielteinen suhtautuminen ei toimi väriasioissa, kuten ei oikein missään muussakaan. Miksiköhän nimenomaan pinkkiä rrrakastetaan?

      Minikissan elämä on koettelemuksia täynnä ;)

      Poista
  6. Kuinka kauniit värit! Tosin meillä nautitaan jo ihan eri sävyistä... :)

    Voi Suloa... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että teillä nautitaan tästä uudesta, raikkaasta sävystä aivan erityisesti :)

      Poista

Kiitos kommentista!