torstai 29. tammikuuta 2015

Lempijuttuja

Lauantaina laitoin puhtaan tuukin keittiön pöydälle, tuoreita tulppaaneita vaasiin ja katoin lempiastiat.


Kauniita ja hempeän värisiä tulppaaneita. 
Laitoin tulppaanit kristallivaasiin, jonka olen saanut Mummulta. Sydäntä lämmittää muisto, kun hän toi syntymäpäivälahjaksi tämän maljakon ja siinä oli lempikukkiani eli pioneja.



Vitamiineja ja väriterapiaa samalla kertaa.



Piitkän harkinnan jälkeen olen ostanut Paratiisi-astioita. 
On oikeastaan aika naurettavaa, kuinka iloiseksi voi tulla jostain astioista. Olin taas kerran viimetipassa asialla, sillä tietääkseni purppuraisia tai (edes) mustavalkoisia Paratiisi-astioita ei ole enää juurikaan saatavilla. Kunpa Arabia ottaisi takaisin valikoimiinsa valkoiset Paratiisi- eli Eeva-astiat. Tämän sarjan espressokuppejahan sattumalta löytyi Iittalan myymälästä.



Sulo näyttää kieltä.

Ja sama kissaksi:
Henkilökunta oli tosi levoton koko lauantai aamupäivän ja sitten ne lähti jonnekin risteilylle. Ne tuli vasta seuraavana iltana myöhään kotiin. Lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että me saatiin tuliaisiksi kissanminttupallot. 
Eikä siinä vielä kaikki: Anna oli eilen koko päivän ja illan poissa, tuli myöhään kotiin ja puhui jostain työkaverin eläke-kekkereistä. Tällä kertaa ei saatu tuliaisia. Nyt on kotikissojen ja -ihmisten rytmit sekaisin. T: Sulo

14 kommenttia:

  1. Upean väriset tulppaanit, häivähdys purppuraa. Paratiisi-astioissa on sitä jotakin.

    VastaaPoista
  2. Pepsi: Voi Sulo kun sä olet komea! Kissanminttupallot tuliaisiksi ovat aika hyvät hyvitykset.

    VastaaPoista
  3. Aika paljon menoja! Se tietää muutoksia ruoka-aikoihin, mikä ei ole koskaan hyvä asia. Myötäpaheksumme. Mutta mille tulppaani tuntuu hampaissa? ~Friede ja Figo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tulppaanit yleensä juuttuvat kaapin päälle, jolloin ne ovat sekä ihmisten että kattiloiden ulottumattomissa..

      Poista
  4. Ihan järkyttävät näkymys- ja kokemuserot asioista...

    VastaaPoista
  5. Voi Sulo...kyl sul on välillä aikamoista! Mamma vaan liehuu ympär maailmaa :)
    Onneksi Robert pysyy kotomaisemissa.
    Totta, pienet voi olla ilot...siis pienistä asioista olo ilonee.
    Joko sulla on muuten operaatiopäivä selvillä...? Oisko se kattikahvilassa tapaaminen mittään ennen sitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammat ovat välillä sellaisia :) T: Sulo

      Operatsioonipäivä ei varsinaisesti ole selvillä, mutta veikkaan maaliskuun alkua (IIIK!). Laitan sulla vielä s-postia -sillä olisi mukava nähdä :) T: Anna

      Poista
  6. Tuon kolmas kuva on superihana.
    Meillä mustavalko Paratiisi astiasto on ahkerassa käytössä ja edelleen ilahduttaa.
    Eeva astiasto kelpaisi minullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Tuli vähän yllätyksenä että mustavalkoinen Paratiisikin hävisi markkinoilta. Ns. perusväritys ko. astiastossa ei oikein ole makuuni. Mutta onkohan tulossa jotain uutta, kun on Kaipiaisen syntymävuosikin?

      Poista
  7. Sulon kieli on ihan helposti "lempijuttuja" lukijoillekin ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!