sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Instagram-kuvia viikon varrelta IX



Säidenhaltija ei oikein osannut päättää millaista säätä tarjoaisi. 
Siispä tuli paistetta ja sadetta samalla kertaa.



Minäkin "lankesin" Håll Sverige rent -Muumimukiin.
Pakettia sain odotella melkein pari kuukautta, mutta muki on kyllä kiva ♥.



Kävimme pikaisesti maalaishuutokaupassa. On se kumma, että vielä toukokuussa saa pukea untuvatakin, pipan ynnä lapaset -ja siltikin meinasi tulla vilu.



Lasillinen punkkua ja lupaava kirja. 



Kuluneen viikon aikana ollaan rymsteerattu huonekaluja uusille paikoille. Siis lähinnä Hra K on siirrellyt huonekaluja, allekirjoittaneesta ei ole ollut merkittävää hyötyä. Onneksi meillä on keveitä ja siroja huonekaluja, eikä mitään jykeviä barokkihuonekaluja. Mutta tiskiharja ja kuivauspyyhe on meikäläisellä pysynyt hyppysissä -onneksi myös lasiastiat, jotka ovat nyt turvassa omassa vitriinissään.



Teak-senkki ja peili siirtyivät uuteen paikkaan 
ja yhytin Minikissan peilaamasta itseään (ja Robertia) :)

Sulo ja Robert lähettävät terveisiä kaikille komeille kolleille ja ihastuttaville misuille, sekä blogin lukijoille!

18 kommenttia:

  1. Sulo ihastelee kuvaansa peilistä. "Onpas siinä komea kissa!"

    Hauskan näköiset nuo kupit pöydällä! Melkein harmi ettei kaikki voi olla aina näkyvillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin niin paljon tilaa, että voisi täyttää pöydän kupeilla ihan vaan huvikseen :)

      Poista
  2. Tuo ensimmäinen kuva on ihan napakymppi! Lasikokoelma on vallan ihastuttava ja Sulo lienee kysynyt peililtä kuka on Purppuran komein? Vaan vastaukseksi tulikin kaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purppurasta löytyy peräti kolme komistusta ♥.

      Poista
  3. Ihanan näköinen lasikokoelma, olisipa kivaa, jos sitä voisikin säilyttää noin.
    Hurmaava sadekuva!!
    Yksi ihastuttava misu ja kaksi komeaa kollia kiittävät ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade olisi muuten ollut tylsää, mutta auringolla höystettynä se oli paljon mielenkiintoisempi.

      Poista
  4. Oi Sulo! Sä olet kyllä komea kuten peili sulle kertookin. Minä voin sen vahvistaa! Emäntä katseli että teidän muumimuki on kivan näköinen. Onks se hyvä vesiastia?- Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saadaan ihailla muumimukeja vaan kaukaa. Mutta meillä onkin oma astiasto ja tarjottimet ;)

      Poista
  5. Oi, mitä laseja ja oi, mitä kissoja!

    VastaaPoista
  6. Ahhhh! Täällä huokaillaan sekä peilaavia kissoja että lasien värikirjoa. Mitä hyväntuulisuutta kuvat täynnä <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Mukavaa jos hyväntuulisuus välittyy kuvista :)

      Poista
  7. Lasikokoelmasi on aivan ihastuttava! Ja tuo viimeinen kuva on yksi parhaimmista otoksista, mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Pakko oli siis tulla ihastelemaan kuvaa tännekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva!
      Kerrankin kännykkä oli oikeaan aikaan saatavilla (eikä se edes hidastellut). Huonekaluja oli juuri siirrelty ja Sulo bongasi kaksi komistusta peilistä :)

      Poista
  8. Upea sadekuva ja upea vika kuva. Siinä on parhaat mallit ;)

    VastaaPoista
  9. Upea sataa ja paistaa otos! Ja muutoinkin teidän elo näyttää todella tunnelmalliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Remonttikaaoksen jälkeen seesteisyys on tervetullutta.

      Poista

Kiitos kommentista!