torstai 21. toukokuuta 2015

Vanhan valotaulun uusi elämä

Olohuoneessa esineet ja huonekalut ovat hiljalleen löytämässä paikkansa. Pari tuoretta huutokauppalöytöä pääsi heti esille ja kellarikomerosta löytyi "juttu", joka on siellä odotellut jo kymmenisen vuotta.



Tähän vanhaan Art deco -tyyliseen peiliin ihastuin ensisilmäyksellä.






Puutarhassa kasvaa erittäin maltilliset kaksi valkonarsissia, joista toisen nappasin vaasiin. 
Se on niin kaunis ♥. Muistuttakaa, että istutan syksyllä monta valkonarsissin sipulia!



Vanha röntgenin valotaulu sai pitää paikkansa (se ei yksinkertaisesti mahdu muualle). Olen niin iloinen, että valotaulun taustalla on nyt valkoinen seinä, eikä hirveä ruskean kukertava tapetti, niin kuin aikaisemmin. Ja joo, minähän sen edellisen tapetin seinälle valitsin..

Opetustaulu on nimeltään Ilkan leiri Nokialla ja sen on Lennart Segerstrålen käsialaa. Kellarin kätköistä haettiin vanha puukoppa. Hra K ei sen kauneudesta ole vakuuttunut, mutta lupailin, että sinne varmasti mahtuu paljon lankakeriä ja lehtiä piiloon. 

Arvaatteko/muistatteko lampaantaljan funktion. Onko se tarkoitettu kattiloiden karkoittamiseen vai viihdyttämiseen? :D



Sulolla ja Robertilla on ollut niin jännää! Hra K on rymsteeranut ja allekirjoittanut on järjestellyt. Vihdoinkin telkkari siirtyi makuuhuoneesta olohuoneen seinälle ja siten huonekalut vähenivät myös makkarista.



Robert kertoo: Eikä siinä viä kaikki, Hra K rymisteli myös katolla. Juu, ei sinne huonekaluja laitettu, mut joku semmone antenni, että telkka näkyisi vielä paremmin. Meinaa heikkohermoisempia kissoja olis voinut pelottaa, mutta jopa Sulo oli ihan kuulkat.

12 kommenttia:

  1. Hiljaa siellä :D Pientä närkästystä ilmassa!

    VastaaPoista
  2. Sepä olisikin ollut, jos katolle olisi mööpeleitä viety! Tosi luovaa designia!

    Moitimme kyllä rymistystä ja meteleitä. Vähemmästäkin pieni/keskikokoinen/iso kissa närkästyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa oli aika rauhallista.
      Lähes kerran päivässä Sulo "tössähtää" eli nousee karvat pystyyn jne. Yhtenä päivänä oli liian jännää, kun Sulo pääsi sisälle toisesta ovesta. Sattumalta Robert tuli vastaan ja sitten Sulo tössähti :D

      Poista
  3. Tuo opetustaulu on kyllä hieno. Ja taas kerran mahtavat kissakuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva :) Segerstråle on tehnyt toisenkin opetustaulun: Musta surma Suomessa. Samasta aiheesta opetustaulun on tehnyt myös Hugo Simberg.

      Poista
  4. Tosi huomaavaista, että järjestätte pojille noin paljon virikkeitä ja ohjelmaa!

    VastaaPoista
  5. Kokemuksesta tiedän, ettei lampaantalja toimi kissankarkoittajana :)
    Peilifriikkinä ihastelen upeaa peililöytöäsi. Pitäisiköhän minunkin hakea vanha työkaluni, valopöytä, vintiltä. Se oli tärkeä väline diakuva-aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lampaantalja toimii nimenomaan karkottajana -en tiedä mikä juttu siinä oikein on, mutta tassulla ei voi edes hipaista.
      Nyt valopöytä esille :)

      Poista
  6. Sulo? Kuul? Sehän on hieno homma ettei yhtään rymistelyt pelottaneet.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!