lauantai 3. lokakuuta 2015

(melko) Kätevä emäntä: nyt välähti

Heijastinten käyttö, tai paremminkin niiden käyttämättömyys aiheuttaa joka vuosi paljon päänvaivaa liikeenteessä kulkijoille, varsinkin autoilijoille. Allekirjoittaneella menee työmatkoihin viikossa yli 500 km ja osa siitä kaupungissa. "Jokapäiväistä leipää" on ilman heijastinta kulkevat jalankulkijat.



Viime viikolla sain parhaimman idean pitkään aikaan. Ostin Red Heart reflective-lankaa ja aion kutoa meille molemmille heijastinpipot. Googlasin erilaisia pipon kudontaohjeita ja mieluisin löytyi Puikko hukassa-blogista. Mutta hieman sävelsin, sillä omista varastoista ei tietenkään löytynyt tarpeeksi paksuja puikkoja. Ensimmäinen pipa on viimeistelyä ja tupsua vaille valmis. Lisäksi ajattelin virkata mansettimaisen hihaheijastimen; sellaisen, jonka saa vauhdilla siirrettyä takista toiseen.

Kuten salamalla otetusta, peiliselfie-kuvasta näkyy, niin aikas hyvin pipa heijastaa. Pimeän ajan lenkeillä ajoin ottaa varman päälle ja käyttää myös tavallista, heiluvaa heijastinta.



Viime päivien, tämän viikonlopun ja lähitulevaisuuden ohjelma on seuraavanlainen: mustaviinimarjamehua, hunajaa, kuumaa vettä, nenäliinoja, eucalyptus- ja santasapipastilleja. Pikku piristeenä on lasinaluset, joissa on  pätkiä Kalevalasta. Lisäviihdykkeenä kasa lehtiä ja muutama kirja + kattilat.
Meillä (minulla ja kissoilla) on ollut suorastaan riitaa siitä, kuka saa paikan auringosta eli lämpimimmän nojatuolipaikan. Nyt siinä on Sulo, mutta odottakaas vaan, kun aurinko alkaa paistaa siihen..


Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Ulla ja kaikille Aurinkoista viikonloppua!

13 kommenttia:

  1. Huippua! Mun piti jo viime talvena tehdä Husbendille heijastinlankapipo ja nyt tarjoilet mulle valmiin ratkaisun :) Kiitos. Tosi kivannäköisen teit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä -nyt vaan puikot heilumaan :)

      Poista
  2. Pikaista paranemista ja aurinkoa! Harmi ettei teillä taidettu olla sylikissoja, muutenhan te olisitte voineet sovittaa itsenne samaan aurinkotuoliin ;)

    Pipa kyllä tosiaan heijastaa aika hyvin. Paremmin joka tapauksessa kuin tavallinen pipo. Hyvää ja tarpeellista käsityötä!

    Mun pitäisi kanssa saada uusia heijastinnauhoja. Roikkuvia heijastimia on kyllä, mutta sellaisia käden tai jalan ympärille laitettavia puuttuu. Ne on käteviä mm. lenkillä, jossa heiluvat tahtoo häiritä ja joskus pudotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko on paistanut ja flunssakaan ei enää tunnu pahenevan, huoh.

      Peukku uusille heijastimille!

      Poista
  3. Mahtav pipa! Valopää! Mullakin tekeillä heijastava pipo...., mutta en tykkää siitä mallista. Pitääkin tsekata tuo ohje. Käsittämätöntä miten ihmiset on pönttöjä....kerran meinasin ajaa koiria ulkoiluttavan ihmisen yli...tai koirien yli. Ilman heijastinta menivät tien yli ja just just ehdin jarruttaa. Mitäs siitä ihmisestä, mutta ne koirat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varsinainen valopää :)

      Voisi kuvitella, että ihmiset käyttäisivät edes koirillaan heijastimia -mutta sekin on joskus liikaa vaadittu.

      Poista
  4. Kas, en tiennytkään tollaisesta langasta - kätsää !

    Ja pikaista paranemista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tiennyt tuollaisesta langasta vielä pari viikkoa sitten.

      Kiitos, Robert on hoitanut mua extrakehräyksillä :)

      Poista
  5. Hienoa idea ja todellinen älynvälähdys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä vähälähdyksestä on (kerrankin) todellista hyötyä :)

      Poista

Kiitos kommentista!