perjantai 19. helmikuuta 2016

Jo reilu viikko Ekopaastoa

Joskus vuosia vuosia sitten onnistuin lähes täydellisesti herkkukarkkipaastossani ja nyt ajattelin kokeilla vähän kokonaisvaltaisempaa. Olen jo kahtena vuotena seurannut suurella kunnioituksella Lady of The Mess-blogin Ekopaastoa. Ja nyt ajattelin kokeilla Ekopaastoa tai siis me kokeillaan :)

KonMari- ja P333 -"villitysten" myötä on varmasti käynyt selväksi, että allekirjoittaneella on jonkinlainen palo elämän kohtuullistamiseen. Alati väsyneenä tietenkin haluaisi tästäkin asiasta selvitä mahdollisimman vähällä panostamisella. Tässä mielessä seitsemän viikon Ekopaasto on mitä mainioin tapa aloitella asiaa. Ja tehdä pientä elämäntapamuutosta ihan kuin ohimennen.


Seuraaviin asioihin aion erityisesti panostaa:

Välttää punaisen lihan syöntiä. Tässä poikkeuksena on riista, jota pakastin on edelleenkin pullollaan. Peura on vähärasvaista ja todennäköisesti "onnellisesti" kasvanutta.
Jo useamman vuoden ollaan panostettu enemmän tai vähemmän Välimeren ruokavalioon, jonka kotimainen vastine on Itämeren ruokavalio. Välimeren mallista mm. minimaalinen lihansyönti ja paljon kasviksia ynnä hedelmiä. Itämeren ruokavaliosta mm. rypsiöljy, ruisleipä ja reilu marjojen syönti. Ylipäätään kotimaista ruokaa yritän suosia mahdollisimman paljon. Juuri sopivasti meidänkin kunnassa aloitti lähiruokapiiri. Sieltä ostin mm. suurta herkkuani kutunjuustoa.

Ruokaa kohtuudella. Hyvät oppaat maltilliseen herkutteluun ja yleensä elämästä nauttimiseen ovat Mireille Guilianon Ranskattaren ruokavuosi ja Miksi ranskattaret eivät liho. Nämä opukset ilmestyivät useampi vuosi sitten ja ainakin allekirjoittanut koki kirjoja lukiessaan jonkinlaisen valaistuksen ;)

Nyt Ekopaaston ajan yritän vältellä kaikkia herkkuja; karkkii, sipsii, jätskii, baakelssii jne. Mutta tässäkin on kevennys -yhtenä päivänä saa herkutella, muttei kuitenkaan ihan hulvattomasti.

Vähentää shoppailua, jopa kirppiksellä. Eikä tavoitteena on ole pelkästään vähentää rahanmenoa vaan olla ostamatta sellaista mikä ei ole välttämätöntä. Samaan hengenvetoon voin todeta, että (edellisistä lauseista huolimatta) huomenna on piiitkästä aikaa ohjelmassa kirpppistelyä.

Saap nähdä miten Ekopaasto onnistuu. Aivan pakko on pitää yksi herkuttelupäivä viikossa, koska meikäläiselle ei oikein sovi täyskieltäytyminen herkuista. Kohtuullisessa herkuttelussa olen aika hyvä. Bravuurini on ostaa alle eurolla irtokarkkeja tai donitsi puoliksi -tietysti Hra K:n kanssa ;)

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Arja ja Leppoisaa viikonvaihdetta kaikille!

6 kommenttia:

  1. Hieno idea! Ihan samoissa ajatuksissa kohtuudesta pyörii päässä täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkittävä askel on jo se, että pohtii kohtuullisuutta.

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä. (Mutta vaativalta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vaativaa joo. Ihan pakko on olla yksi herkuttelupäivä viikossa, hiukan täytyy nauttiakin.
      Työpaikalla on jatkuvasti, päivästä toiseen jotain pullatarjoiluja, huh. Näin jopa "painajaista", että unohdin paastoni ja vahingossa herkuttelin.

      Poista
  3. Hienoa, että sinäkin tämän aloitit - ja ekopaastossa on parasta se, että kukin voi itse päättää, miten sen toteuttaa. Kohtuullastaminen on oiva tapa! Tsemppiä jatkoon - täällä taistellaan tuon lihattomuuden vuoksi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady :) Tsemppiä myös sinulle -puolivälissä (vaiko jo yli) ollaan!!

      Me ollaan syöty broileria, mutta punainen liha, lukuunottamatta riistaa on rajattu pois. Sinällään se ei ole vaativaa, mutta välillä on vaikea keksiä mitä ruokaa syötäisiin -varsinkin kiireessä ja väsyneenä.

      Poista

Kiitos kommentista!