Kevät koittaa puutarhurille huomattavasti aikasemmin, kuin itse puutarhalle.
Tänään ruokatauolla syvennyin Hyötykasviyhdistyksen siemenluetteloon ja hetkeksi onnistuin unohtamaan ikkunan takana olleen lumisateen ynnä huonot kelit.
Oikeastaan koko päivän olen ollut hieman pistoksissa ja miettinyt minkä kasvien siemeniä tilaisin ja laittaisin itämään.
Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelo on siitä kiitollinen, että siinä on hyvät viljelyohjeet. Esim. keijunmekon siementen tilauksella on kohta kiire, sillä ne voi laittaa itämään jo helmikuussa.
Niin paljon kaikkea kivaa suunniteltavaa ja kuten kuvista voikin arvailla; pionipenkkiä laajennetaan tänäkin kesänä. Pionit tilaan taas Pionien kodista, myöhemmin keväällä.
Löysin kuva-arkiston kätköistä myös herkullisen ns. "Pappilan hätävara"-herkun kuvan. Siihen tuli muistaakseni murusteltuja muffinsseja, vaniljakastiketta ja ah, niin ihania ahomansikoita, joita viime vuonna tuli erinomaisen paljon ♥.
Sitten olisi puistonpenkin entisöinti x 2. Tältä kantilta ajatellen -onneksi kevääseen on vielä aikaa!
Lämpimästi tervetuloa mukaan Sarppu!
Iik, miten lumoavia kuvia. Pahentavat vielä kesävimmaa :). Kaunista.
VastaaPoistaKiitos Sarppu! Kesävimma onkin hyvä sana, tulee välittömästi käyttöön :)
PoistaIhania kuvia kesästä !
VastaaPoistaJo kolmena vuonna on tullut laitettua tilaus Pionien kotiin ja vaikka joudun karsimaan tämän vuoden puutarhabudjettia niin pioni tilausta ei voi vastustaa..
Pappilan hätävaraa on syöty lapsena, herkkua oli, pitäispä kokeilla taas.
Penkkisi on upea, entisöinnit on kivoja projekteja ja se hetki kun kaik on valmista :)
Pionit vaativat ihan oman budjettinsa ja toki on järkevämpää tehdä pihasuunnitelmaa moneksi vuodeksi eteenpäin.
PoistaEntisöintiprojekteissa valitettavan harvoin tulee se hetki vastaan, kun kaikki on valmista ;)
Huoh, minusta ei saa puutarhuria tekemälläkään. Muistin viikonloppuna ihan yllättäen, että taisin istuttaa tulppaaninmukuloita syksyllä. En vaan yhtään muista että minne... Ei siis kannata kitkemistä ihan heti lumien lähdön jälkeen tehdä. :)
VastaaPoistaNyt sulle tulee ylläritulppaanit jonnekin :) Arvaas, kuka unohti vallan istuttaa "mukulansa" viime syksynä?
PoistaIhanaa! Ruohosipulin kukkia. Niitä voisikin istuttaa parvekkeelle. Lisäksi olen ajatellut kokeilla ämpärissä perunoita ja valkosippuleja. On minulla siis pihakin, mutta sellainen postimerkin kokoinen. *ryhtyy tekemään muistiinpanoja*
VastaaPoistaÄmpäriperunat kuulostavat kivoilta. Jos pihalla on tilaa 120 x 120cm kokoiseen "kasvimaahan" suosittelen lämpimästi ruutuviljelyä: http://haivahdyspurppuraa.blogspot.fi/2012/03/ruutuviljely.html
PoistaIhana tuo fuksian värinen kuva, pioniko? :)
VastaaPoistaJa tuo pappilan hätävara maistuisi...
Pionihan se siinä, lajike on "Karl Rosenfeld". "Kalle" ei muuten ole mikään suosikkipionini, mutta tuosta kuvakulmasta se näyttää hienolta :)
PoistaUpeita kuvia! Onhan sinulla aitokissanminttua kasvamassa?
VastaaPoistaKiitos Myrsky. Aitokissanminttua ei muuten ole, suositteletko sitä?
Poista