Kesä on mittapuuni mukaan parhaimmillaan, sillä pionit kukkivat ja vieläpä viikon etuajassa.
Pioneista olen pitänyt niin kauan kuin muistan. Pionirakkaudesta olen kertonut monta kertaa aikaisemmin ja pikku pionitytön kuvakin on blogissa vilahtanut aikaisemmin -ei siis mitään uutta.
Paitsi alla on kuvatulva nyt kukkivista pioneista ♥.
Nippon beauty sulkee terälehtensä pilvisellä säällä.
Primevere on yksi pionipenkin uusista tulokkaista ♥.
Blogipostauksen aloitin ipana-kuvalla ja sellaiseen on hyvä lopettaakin.
Kyllä pionit on upeita - minulla vain jättivät tämän vuoden kukinnan väliin:( - ja pienet pioninnuuskijat ovat suloisia molemmat:)
VastaaPoistaPionit ovat vähän diivoja ja kukkivat silloin kun huvittaa ;)
PoistaPionit on kyllä kauniita, täällä tykätään kanssa niistä kovastikin niiden näyttävyyden takia.
VastaaPoistaSulo valinnut kirsun päivänväriksi juuri saman sävyn kun kukassa, ihanaa ♥
Hempukan vaaleanpunainen nepsu on sallittu "pienille" kissapojillekin ;)
PoistaIhana pieni pionien tuoksuttelija :) Pionit ovat puutarhan aatelisia. Meillä alkaa kukinta olla jo ohi.
VastaaPoistaPuutarhan palvottuja aatelisia. Helle nopeuttaa kukintaa ja (tuleva) kaatosade "viimeistelee" kukinnan.
PoistaIhanat ipanat ♥ Minun pionini avautuivat eilen, kovasti jo niitä odottelinkin.
VastaaPoistaKukinnan odottelu ja seuranta on jokavuotinen jännitysnäytelmä :)
PoistaNäitä hetkiä on odoteltu, ja vau, kyllä on kannattanutkin, niin ihania ovat He :)
VastaaPoistaKyllä on odotettu! Kunpa ajan voisi hetkeksi pysäyttää ja ihailla vaikka viikon pionien kukkia :)
PoistaPionit on kauniita! Ne on kauniita nuppuinakin!
VastaaPoistaMutta voi Suloa ♥ Että voi olla söpö! Oikein supervaaleanpunainen kirsu ♥
Pioni kestää yllättävän hyvin myös leikkokukkana, varsinkin jos laittaa sen viileään yöksi.
PoistaSulo hempeilee ♥. Myös oikea korva on vaaleanpunartava :)