maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulukalenteri, 2. luukku

Meillä joulunodotus alkaa "virallisesti" siitä, että asennetaan jouluvalot sisälle ja ulos. Varsinkin sisällä olevien jouluvalojen suhteen olen suorastaan huvittavan tarkka. Metalliset ikkunatähdet tiettyihin ikkunoihin ja puinen ikkunatähti tiettyyn ikkunaan -näin niitä uusia, omia jouluperinteitä luodaan.



Metalliset ikkunatähdet ovat parikymmentä vuotta vanhat ja olen tuonut ne lapsuudenkodistani. Tähdet ovat mielestäni niin ihanat. Ikeasta ostettu puinen ikkunatähti on myös kiva, mutta en saanut siitä hyvää kuvaa..



Ulko(joulu)valot on mielestäni vaikea asetella kauniisti: jouluvalot loppuvat aina kesken tai vielä useammin johto loppuu kesken, ugh. Siksipä ihailen, kun joku niissä oikein hyvin onnistuu (työmatkat voi hyvin käyttää jouluvalojen bongailuun). Tänä vuonna hopeakuuset saivat jouluvalot, erityisesti Ikeasta ostetut joulupallovalot ovat kivat.



Eilen vietettiin I. adventtia ja minäkin sytytin kynttilän.
Ja se oli hyvä se, sillä myöhemmin iski kaiken nielevä pimeys, kun Oskari-myrsky vei sähköt mennessään. Maaseudulla asuvalle sähkökatkot pitäisi olla peruskauraa, mutta pari vuotta sitten meidänkin taajamassa siirryttiin maakaapeliin ja sähkökatkot jäivät pois.
Sähkökatko iski tietenkin kriittisellä hetkellä, sillä piti juuri keittää iltakaffeet ja paistaa joulutorttuja. Siinä me istuttiin kynttilän valossa ja mies lauleskeli Eläkeläiset-yhtyeen Kahvipakettihumppaa: "Mielessäni kuva, kahvipaketin verenpaine nousee, lailla raketin..". Eläkeläiset ovat kuuluisia roisisti sanotetuista, "eläkeläishumpistaan"ja taidostaan vääntää biisi kuin biisi esim. Paranoid humpan muotoon.

Onneksemme sähkökatko kesti vain kolme tuntia -joten talo ei ehtinyt kylmetä eikä jääkaappi liikaa lämmetä ja allekirjoittanut pääsi aamulla suihkuun.

Mukavaa viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Henna! Kuva on "viime vuoden mallistoa" :)

      Poista
  2. JEP. Ja juuri katoin tekstitv:stä, "skandinaviaa uhkaa hirmumyrsky", joten kaikki kynttilät nyt viimeistään esiin.
    Sitä ihmettelen kovasti että meillä ei sähköt katkennu edes Eino myrskyssä, vaikka se täällä pohjanmaalla oli pahin ja muissa kunnissa oli sähköt poikki. Pitää varmaan meidänkin alkaa etsiin niitä kynttilöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs sen "hauskempaa" kuin uusi myrsky. Takka tarvitsisi olla, jotta talo pysyisi lämpimänä, mutta se lysti taas maksaa useamman tonnin..
      Kannattaa etsiä kynttilät valmiiksi, jos tällä kertaa menee sähköt teiltä, mutta muista kunnista ei ;)

      Poista
  3. Mielettömän hieno kuva metallitähdestä. Maakaapeli olisi kyllä kova juttu, ihan kaikkien kannalta. Eilen oli uutisissa kuinka hirvikoira kuoli sähköiskuun pellolla. Tuli suunnattoman paha mieli:(

    Onneksi pääsit aamupesulle ennen töihin lähtöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ikävä kohtalo koiralla, se nyt ainakaan ei osaa varota jotain johtoja :( Maakaapelit pitäisi olla mahdollisimman kattavasti, luulisi, että se olisi hyvä investointi sähköyhtiöillekin.

      Minäkin olin niin_onnellinen aamupesusta :)

      Poista
  4. Upea kuva ikkunatähdistä, toden totta!
    Kyllä se alkuperäinen Paranoid passaa minulle paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mama! Vai ei "uusi Paranoid" tehnyt vaikutusta :D

      Poista
  5. Eläkeläiset rules. :D
    Ja valoja pitää olla...sähkötkin on ihan jees ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläkeläiset on ihan oma lukunsa :)

      Kun sähköt palasivat, niin todella huomasi kuinka moni laite onkaan siitä riippuvainen!

      Poista

Kiitos kommentista!