sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Mittumaarin tunnelmia

Tänä juhannuksena kokeilimme uutta konseptia -nimittäin kylpyläjuhannusta. Mehän emme ole mitään kovia juhlijoita, mutta oli kuitenkin kiva tehdä jotain erityistä.



Suuntasimme Ruissalon kylpylään. Suurin houkutin oli sijainti suht lähellä meitä ja tietysti kylpylän sijainti meren rannalla. Vähän hirvitti kun astuimme kylpylän aulaan ja siellä oli hirmuista haitarin soittoa :D Toivoin hotellihuonetta merinäköalalla ja vaikka sitä näkyi vain hiven -niin olihan se hienon näköinen.



Juhannusaaton ilma oli sateeton, mutta aikas kylmä. Juhannuspäivänä heitimme talviturkin n. 11 asteiseen mereen. Että vesi oli kylmää, ihan niveliä pakotti, mutta sade tuntui tosi lämpimältä.



Kylpylässä oli perinteistä juhannusohjelmaa kuten lipunnosto, juhannussalon koristelu ja tietysti juhannuskokko (tanssit jätimme väliin).



Maisemat oli todellakin kivat ja runsasta ruotsinlaivaliikennettä oli kiva katsella. Ruissalon kansanpuistossa nuo laivat tulevat vielä paljon (x 10) lähemmäksi.




Kotosalla ollaan hyssytetty kattiloita ja pidetty sadetta, sekä vähän herkuteltu. Hiukan omatunto kolkutti kun ostin torilta espanjalaisia kirsikoita vaikka kotimaisia mansikoitakin oli tarjolla. Mutta piirakka/kakku on toosi hyvää ja tulevan viikon loppupuolella on sitten mansikkakakun vuoro..

Toivottavasti teillä on ollut mukava juhannus! Edellisen postauksen kommentteihin palaan lähiaikoina :)

18 kommenttia:

  1. Tosi hyvä idea lähteä kylpylään. Sopi varmaan erityisesti tähän juhannukseen. Kirsikkakakku näyttää sekä kuvan kauniilta että herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylpylässä oli ainakin tasaisen lämmintä :)

      Poista
  2. Perinteistä poikkeaminen omasta halusta voi olla hyvinkin virkistävää. Ja älä pode huonoa omaatuntoa kirsikoista, minua harmittaa että en päässyt/ehtinyt niitä ostamaan:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantaina tai viikonloppuna on mansikoiden vuoro :)

      Poista
  3. Kauniita maisemia ja hatun nosto sille että olet heittänyt talviturkin, hurr. Täällä on saunottu viitenä päivänä peräkkäin kun lämpö on niiin mukavaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin niin tyytyväisiä, kun päästiin kylpylässä saunaan, jossa oli mainiot löylyt. Oma sauna on edelleen kiuasta vailla, ugh.

      Poista
  4. Hui, onpa ollut kylmää vettä! En uskaltautunut mökillä 15-asteiseen järveen, kun oli niin luihin ja ytimiin asti kylmä jo valmiiksi.

    Ruissalon maisemat on kyllä hienot. Mullakin on kokemus, että keski-ikä asiakkaissa on jotakuinkin 70+ ; ) Onpa ainakin rauhallista kun kukaan ei biletä! (paitsi haitarin tahdissa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keski-ikä ei sinällään haitannut ja varsinkin kokkoa tuli katsomaan moni muukin kuin kylpylän asiakas. Mutta muuten meidän juttu on ehkä enemmän Haikon kartano mm. hotellihuoneiden ja varsinkin aamiaisen puolesta.

      Poista
  5. Varmasti mukavan rentouttava tuommoinen kylpyläloma. Hyvä kun viihdyitte. Kiitos kysymästä, meidän juhannus meni aitaa rakentauessa tihkusateessa eli normimeininkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten helteillä (jos niitä tänä kesänä tulee..) saatte ihailla valmista aitaa :)

      Poista
  6. Tosi kylmään veteen heititte talviturkkinne, huh huh!. Kyllä perinteistä juhannuskokkoa on aina mukava katsella. Tuo kirsikkakakku, omnomnomnom! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisten saunassa sanottiin meriveden olevan +13 asteista ja (kuulemma) miesten saunassa +8 :D Jokatapauksessa se oli ihan_juupelin kylmää.

      Poista
  7. Hatunnosto turkin heitolle! Jos olisin ehtinyt jo heittää turkin, olisin hakenut sen juhannuksena takaisin, niiiiiiiiin kylmää oli! Kylpylässä lieni kyllä lämmintäkin vettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vanha turkki" oli niin kulunut, että sen sai jo heittää veteen (ja sittemmin on kaivettu villaa ylle) :D Meressä dippauksen jälkeen kaikki tuntui todella lämpimältä, ulkoilma mukaan lukien..

      Poista
  8. Kylpyläjuhannus kuulostaa oikein mukavalle :) Meillä on suunniteltu kaveriporukalla pyöretkeä Ruissaloon, pitäisi saada se toteutettua. Nätti paikka, todellakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me harmiteltiin, kun ei otettu pyöriä mukaan, siellähän on pyörätietä kilometritolkulla. Toki hotellista olisi saanut vuokrattua, mutta olisi tarvinnut olla myös sopivat vaatteet.

      Poista
  9. Mukava juhannus teillä on ollut! Me ei olla oltu kylpylässä moniin vuosiin. Ei kohta kymmeneen vuoteen.

    Talviturkkiakaan en ole heittänyt. En ole ihan varma jäikö se heittämättä viimekin vuonna. Herkuttelu taas ei jää välistä, tai sitten on jotakin pahasti vialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ette herkuttelua ole unohtaneet!

      Tykkään kovasti uimisesta ja lämpimissä altaissa lillumisesta, joten kylpylä on ihan hyvä paikka. Lapsena kesälomalla polskin päivät pitkät joessa (jonka rannalla asuimme) ja mutahoidotkin tuli otettua samalla kertaa :D

      Poista

Kiitos kommentista!