lauantai 15. joulukuuta 2012

Elämäni suloisin virhe

Eräänä iltana töistä kotiin ajellessani kuuntelin Ylex:ää ja sieltä tuli pätkä Heli Kajon haastattelusta Elämäsi suloisin virhe -albumin tiimoilta. Luonnollisestikin toimittaja kysyi Heliltä hänen elämänsä suloisinta virhettä. Kajo vastasi: kissanpentu, joka herättää aikaisin aamulla.



Yllättäen olen Heli Kajon kanssa aivan samoilla linjoilla, minunkin elämäni suloisin virhe on kissanpentu ja vieläpä Sulo nimeltään. Parhaimmillaan se on oikein suloinen ja käytökseltään herttainen..



..mutta ruoka-aikaan Sulo on aivan mahdoton. Se seisoo takajaloillaan ja nojaa kaappiin/Robertiin ja maukuu tai suorastaan huutaa ja lujaa. Tiedän, että se on aivan pikkuisena joutunut taistelemaan ruuastaan, mutta siitä on jo useampi kuukausi.


Onko lukijoilla hyviä vinkkejä tämän ongelman ratkaisemiseksi?
Sulo kävi juuri eläinlääkärillä ja se todettiin ihan normaalipainoiseksi eli minikatti on saanut ja saa tarpeeksi ruokaa. Ideaali olisi tietenkin se, että "olisi aina ruokaa tarjolla", mutta A) en halua totuttaa Suloa (vielä) raksuihin ja B) taloudessamme on tällä hetkellä kaksi ahmimiseen taipuvaista kissaa eli ruoka häviää kupeista heti. Antakaa siis ideoita Sulon kesyttämiseksi!

Leppoisaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Ei löydy vinkkejä! Valitettavasti. Epäilemättä elät tuon suloisen tavan kanssa aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, siihen hiljalleen valmistaudun :)

      Poista
  2. Tuota noin, ei meilläkään ole vinkkejä. Ehkäpä Sulo aikuistuttuaan rauhoittuu ja ottaa coolimman asenteen suhteessaan ruokaan ja kerjäämiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuistumista odotan, ainakin maukumisen suhteen. Toisaalta on haikeaa, että pikku pentu-aika on jo historiaa ;(

      Poista
  3. Minunkin suloisin virheeni on kolme kissanpentua, jotka tulivat tilaamatta ja pyytämättä. Kesytysoperaatiota helpotti se, että lopulta vain yksi kissa jäi minulle ja käytin tuota aina ruokaa tarjolla, koska kissan perusturva tuntui olevan ruokakupin sisällössä. Annoin vähän ruokaa aina kun kissa pyysi. Tekniikka ei toimi monen kissan taloudessa. Lisäksi kissan ikääntyessä siitä on opeteltava pois tai muuten kotona ylipainoinen kissa. Sulo varmaan oppii ajan myötä luottamaan, että ruokaa tulee tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on onneksi kesyyntynyt hyvin (se tapahtui parissa päivässä). Tänään minikissa näki elämänsä ensimmäisen ihmislapsen ja se ei ujostellut yhtään (toisin kuin Robert, edelleen)vaan oli tyytyväinen leikkiseurasta :)

      Poista
  4. En minäkään osaa neuvoa, valitan. :/ Meillä on kissoilla erilliset, pienen seinäkkeen erottamat ruokintapisteet, kun Nemo vahti nuorempana ruokaansa koiramaiseen tyyliin. Ihmiset saivat sentään ruokaan koskea, mutta muita kissoja (myös aikuisia!) se läpsi käpälällä jo lapsuudenkodissaan, jos ne erehtyivät samalle astialle.

    Ja tuo huutaminenkin on meillä ongelma, mutta sitä harrastaa puolestaan Doris. Nemolla on erilaisia äänensävyjä eri asioiden viestimiseen (nälkä/hellyydenkipeys/leikitään/miksi tämä ovi on kiinni?), mutta Doriksella on tasan yksi maukumisääni, ja se on sellainen läpitunkeva kiljuna. :P Siinä sitä arvaillaan, mikä milläkin kertaa vaimentaisi kiljuvan kissanrääpäleen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin pohtinut, että toimisiko pienellä sermillä erotetltu "ruokintapiste".

      Nemo onkin tarkka ruuastaan ;) Meillä kumpikin kissa maukustaa muutenkin. Jos Suloa komentaa, niin se yleensä vastaa :)

      Läpitunkeva kiljunta kuulostaa sellaiselta aseelta, että siihen varmasti etsitään pikaisesti oikeaa syytä eli katti saa nopeasti palvelua.

      Poista

Kiitos kommentista!