sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ensimmäinen blogivuosi

En uskaltanut kirjoittaa otsikkoon "ensimmäinen blogivuosi kuvina", sillä pelkäsin, että heikkohermoisimmat pelkäisivät sen sisältävän hirrmuiset kuvasulkeiset. -Nou hätä, kuukaudet on typistetty muutamien kuvien kollaaseihin.



Tammikuu 2012
Toki kattilat piti esitellä, silloin kutsuin niitä vanhemmaksi ja nuoremmaksi assistentiksi klik ja klik.

Puutarhassa oli enemmän kuin tarpeeksi lunta.

Ostin Myrnan lasisen, jalallisen lautasen, jollaista en ollut ennen nähnytkään.

Kuvakollaasin kirja jäi esittelemättä,vaikka se on ehdottomasti esittelyn arvoinen. Viimeiset vieraat - Elämää autiotaloissa-kirjassa kuvataan vanhojen ja ihmisiltä unhoon jääneiden talojen ns. jatkoelämää. Kirja on täynnä hienoja, tunnelmallisia kuvia. Aikuisten kuvakirja parhaimmillaan!

Urban exploring eli vanhoissa, unohdetuissa rakennuksissa löytöretkeily, on pitkään kiinnostanut meitä kumpaakin, mutta, ehkä ensi kesänä vihdoinkin aloitamme sen?



Helmikuu 2012
Kyläily ystävillä piristää; toisella on kissa ja koira, toisella kani. Toisen kanssa jaan viehtymyksen vanhoihin esineisiin ja keräilyyn. Toisen kanssa kiinnostuksen kasveihin ja luontoon. 

Pakenimme lunta ja pakkasta Talvipuutarhaan.

Sokerina pohjalla oli makuuhuoneen remontti. Kohta vuoden olemme nukkuneet "metsän siimeksessä". Kun googletin ko. tapettia tutustuin myös Once upon a time-sarjaan, joka nyt näkyy Suomessa ja on lempisarjani. Ihastuin myös pinus-tapettiin, ehkä sitä on laitettava olohuoneeseen.



Maaliskuu 2012
Remontti valmistui, hipheihurraa!
Osallistuin vaihtelevalla innokkuudella, köh, sisustuskuvahaasteeseen.




Huhtikuu 2012
Pääsiäisenä olimme minilomalla Haikon kartanossa ja kiertelimme Porvoota ja sen lähiympäristöä.

"Perunanarsissi" on suosituin (tai toiseksi suosituin) hakusana, jolla tullaan blogiin.

Kuten olette varmasti huomanneet, olemme hyvän ruuan ja herkuttelun ystäviä, ja näissä merkeissä pääsiäinenkin kului.


Näin kuluivat blogin ensimmäiset neljä kuukautta. Vedetään välillä henkeä ja sitten jatketaan seuraavalla neljällä kuukaudella.

4 kommenttia:

  1. Kyllä näitä ihania kuvia mielellään enemmänkin katselisi, eli toista postausta odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lähes kaikki kollaasit ovat valmiina ;)

      Poista
  2. Hupaisa kuva Robertista:) Kollaasien tekemisessä on melkoinen homma, täytyy nostaa hattu sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Robert esittelee hampaitaan ja muhkeaan masuaan ;) Kollaasien teko on kivaa, tykkään kuvien selailusta, tosin kaikki muistot eivät ole iloisia.

      Poista

Kiitos kommentista!