sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Draamakomedia Tomaattipuutarhurin paluu osa IV

Previously in Tomaattipuutarhurin paluu.
Kasvihuone täyttyi hiljalleen pienen pienistä tomaatin raakileista. Kesä oli jo lopuillaan, ehtivätkö tomaatit punastua vai syödäänkö tänäkin vuonna paistettuja vihreitä tomaatteja? Edellinen jakso klik!

Osa IV: The grand finale
Ja niin joulu joutui -eikun kesä meni ja syksy on hellinyt meitä lempeän lämpimillä päivillä. Edellisestä jaksosta on kulunut lähes kaksi kuukautta ja kasvua on tapahtunut ja satoa saatu, jee!



Ensimmäiset raakileet ja syötävät tomaatit (kuvasta hieman punaisempana) kasvatti kasvihuoneen villikissa, raidallinen Tigerella.



Seuraavaksi kypsyi Golden sunrise tomaatteja ja ehkäpä määrällisesti eniten.



Päärynänmuotoisten Yellow pearshaped-tomaattien suhteen olin suorastaan epätoivoinen -kunnes huomasin kasvihuoneen ulkoreunalla lupaavaa keltaista väriä.



Roma-lajikkeen kypsyminen tuntui kestävän pienen ikuisuuden. Tässä tapauksessa lähes pari kuukautta.
Money maker- ja Pink brandywine -lajikkeet vain jurottavat. Ensin mainittu varmasti tajusi tulleensa väärään perheeseen ainakin nimensä perusteella ;)



Tässä vielä tomaattien koulukuva, nehän otetaan usein syyslukukaudella. Tästä kolmikosta tulee mieleeni sanonta "pieniä ovat silakat joulukaloiksi".
Satokautta on toivottavasti vieläkin jäljellä, mutta tässä oli vuoden 2013 suuri loppuhuipennus. Tomaattien kasvattaminen on ollut työlästä, jännittävää ja hauskaakin, eikä siinä vielä kaikki; myös hyödyllistä. Kun yöpakkaset todella saapuvat kasvihuone pestään talviteloille ja alan punomaan juonia ensi kevään/kesän tomaattiviljelyyn.

17 kommenttia:

  1. Komeitahan noi on ja kunnon satokin tuli, etten sanoisi! Oman maan tomaatin on pakko maistua herkulta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne itsekasvattamat tomaatit maistuvat paremmalta ja kuori tuntuu olevan paksumpi :)

      Poista
  2. Hienoja tomaattejahan siellä kasvoi - ja varmasti maistuvat herkullisilta. Itse kasvatettu yleensä maistuu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tiedän mitä "kaikkea" niihin on lisätty tai siis milloin ja millä ne on lannoitettu :)

      Poista
  3. Teillä on näköjään päästy herkuttelemaan - edes pienimuotoisesti. Itse kasvatetuissa tomaateissa on niin mahtava maku, että vaiva varmaan kannatti silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki vaivannäkö kannatti ja pienestäkin sadosta olen hyvin iloinen :)

      Poista
  4. Puutarhurointi siis kannatti! Sinulla onkin koko talvi sitten laatia uutta käsikirjoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että ehtii laatia uuden käsikirjoituksen tomaattien kasvatukselle, onkin niitä harvoja talven hyviä puolia. Lumikenkäily ihan pienesti innostaa, sitten joskus kuukausien päästä kun lunta tulee :)

      Poista
  5. Upea tomaattisato! Mun kovanonnen tomaatti ei koskaan kukkinut, mutta sen sijaan se kävi tuonelan porteilla ja palasi sieltä. Nyt se työntää lisää vartta ja lehtiä :D Tällä hetkellä en enää odota siltä mitään, vaan seuraan kiinnostuneena mitä se aikoo tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, mitä se teidän tomaatti oikein suunnittelee? Kasvaako siitä kulmakunnan suurin tomaattipensas? Antaako teidän kissat sen olla ihan_rauhassa :)

      Poista
    2. Antaa ne sen olla. Eivät ole missään vaiheessa edes yrittäneet maistella! Yllätyin itsekin :D

      Mutta saa nähdä mitä se suunnittelee. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

      Poista
  6. Pakko kommentoida noihin raakoihin tomaatteihin liittyen, että oletko kuullut, että raakileet kannattaa kerätä talteen ja sulkea parin omenan kanssa muovipussiin. Tuloksena muutaman päivän kuluttua kypsiä tomaatteja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roosa H Iso kiitos kommentista ja hyvästä vinkistä! Täytyykin kokeilla :)

      Poista
  7. Ei se koko vaan se maku! Sain viikonloppuna tulisaisiksi ison laatikollisen erilaisia tomaatteja ja kyllä ovat makoisia. Itselläni jäi aika monta vihreää tomaattia, ne kypsytän ruokakomerossa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!