sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Viiden kysymyksen haaste

Viime aikoina olen saanut muutaman kivan haasteen Aloitan viimeisimmästä, jonka sain Käpälämäen kuulumisia-blogista, kiitos Päivi!

1. Lempivärini sisustuksessa:
Teak-viiluinen ja tumma puu, valkoinen, harmaa, tummanpunainen ja jokaisessa huoneessa erilainen tapetti.



Vanha kuva työhuoneesta, jossa tapetti ja kirjahylly ovat edelleen paikoillaan. Kultainen Mosse-kissa elää enää muistoissamme ja huonekalut ovat moneen kertaan rymsteerattu.

2. Designesine tai -huonekalu, joka ei ikinä tule meille:
Hhmm, ei pitäisi sanoa ei koskaan. Le corbusierin LC4 divaania en osaa edes kuvitella meille. Olen kuullut, että se on myös hirmuisen epämukava. Täysin valkoinen sisustus ei myöskään ole heiniäni.

3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä:
Downtown Abbeyssa suosikkini on Mrs Patmore, Solsidanissa tietenkin Anna ja Olipa kerran-sarjassa Tittelintuure , jota esittää Robert Carlyle (tosin kyllästyin koko sarjaan 2. tuotantokauden alussa).
Pidän myös brittiläisestä Top Gear autosarjasta ja James ”Kapteeni suuntavaisto” May:sta. Tosin suomessa esitetään tästäkin sarjasta totuttuun tapaan uusintoja ja uusintojenuusintoja.
Kaikkien aikojen lempisarjani on Rimakauhua ja Rakkautta ja siinä Adam, jota esitti James Nesbitt.

4. Suosikkini leivonnassa:
Meidän kestosuosikki on Ananas aurinkoinen -piirakka, johon tulee mm. kookosta ja ananasta.
Melko usein leipomuksissani on tummaa suklaata / kaakaota tai sitten leivon nopean marjapiirakan.

5. Viisi blogisuosikkia: 
Vaikea kysymys! Pidän monista blogeista ja kaikki suosikkini löytyvät oikesta sivupalkista.


Haasteen lähetän eteenpäin seuraviin blogeihin:
Nettimartan pihapiiri
Kissiminni
Kirsikkapuiston blogi
Kattimania

21 kommenttia:

  1. Kiva kun vastasit näin pian! Rimakauhua ja rakkautta on myös minun lempparini, ja siitäkin omistan boksin, pitäisikin katsella taas joskus. James Nesbitt on ilokseni ollut esillä monessa muussakin, viime aikoina mm. Hobitti elokuvat ja vähän aikaa sitten tuli matkaohjelma Skotlannista jonka juontana Nesbitt toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään tv-sarja ei ole aiheuttanut niin suurta järkytystä, kuin Rimiksen se osa jossa Rachel kuoli, sniif.

      "Yllättäen" minäkin katsoin Nesbittin juontaman matkaohjelman ♥.

      Poista
  2. Ihana tunnelma tuossa kuvassa! Tapetti on niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma N! Kiurujen yö-tapetti on ikisuosikki.

      Poista
  3. Rimakauhua ja rakkautta oli ihana sarja. Ja Adam♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoitko Päivin mainitsemaa matkaohjelmaa Skotlannista? Siinä James oli erittäin hurmaava ♥.

      Poista
  4. Tuo divaani veisi hirveästi tilaakin....meinaan ystävällä tuollainen on..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isokin vielä ;) Onko divaani oikeasti epämukava vai onko se vain "kateellisten" panettelua?

      Poista
  5. Tuo Corbusier-hökötys ei todellakaan tulisi tänne:)
    Kiitos haasteesta, palaan siihen.

    VastaaPoista
  6. Hih, minäkin pidän Top Gearista ja Maysta, samoin Tittelintuuresta eli Robert Carlylesta! Ihastuin elokuvassa Kaava 51 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin Carlyleen juurikin kaava 51-elokuvassa. Vaikka siinä oli Samuel L. Jackson kilttiin pukeutuneena :D Myös housut pois -elokuva on hauska.
      Kiva, että joku muukin tykkää Top Gearista, se tosi hauska ohjelma :)

      Poista
  7. ♥ Adam ♥

    No onhan tuo sinun ei-meille-designvalintasi aika... noooo, ei meidänkääntyylinen. Kuten ei valkoinen sisustuskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistatko sen kohtauksen, jossa Adam laulaa Rachelille nakuna ja ruusu ei ollut kädessä :D

      Tuo mainitsemani divaani tarvitsee ihan tietynlaisen kodin..

      Poista
  8. Katsovatko kaikki paitsi minä Downton Abbeytä? Mulla on selvästi siinäkin kohdassa aukko sivistyksessä!

    Ja tuo divaani on kyllä aika kamala. Enkä osaisi kuvitella meille muitakaan vastaavia huonekaluja, koska en oikein ymmärrä mihin niitä käytetään. Kerran olen sellaista kokeillut, mutten ymmärtänyt olisiko siinä pitänyt istua vai maata, koska kumpaakaan ei voinut tehdä mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on selvästikin Downton Abbeyn kokoinen aukko elämässäsi ;) Mä jäin koukkuun toisella tuontantokaudella, vasta.

      Tuo divaani on vähän liian muodokas ja kuulemma myös suuri. Monet muut metalliputkiset funkkishuonekalut ovat hyvin ok.

      Poista
  9. Downtown Abbey kummittelee täälläkin blogissa(!) Pitäisiköhän minunkin sitten paneutua asiaan? Minut tosin saatiin koukutettua Lilyhammeriin...

    Voi kultaista Mossea ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lillyhammer on taas minulle vieras sarja, mutta se voisi olla mielenkiintoinen.

      Mossea me kaivataan kovasti.

      Poista
  10. En minäkään katso Downtonia enkä muuten mitään muutakaan noista sinun suosikeistasi, hassua! Ei niin, että minulla olisi mitään niitä vastaankaan, ei vain ole tullut seurattua :)

    Mosse ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuja ja sarjoja on erilaisia. Ymmi Hinaaja mukaellen: Mitä siitäkin tulisi jos kaikki katsoisivat Downtonia?

      Mama, tiedät millaista on, kun kissaystävä on vain muistoissa.

      Poista
  11. Kattos, sainpa vihdoin vastattua haasteeseen.
    Kiitos siitä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!