tiistai 27. elokuuta 2013

Maisemia viikonlopulta

Sunnuntaina kävimme sienipyöräilemässä (=etsimässä uusia sienipaikkoja) ja siitä jatkoin oikealla sieniretkelle. Olin melko varma ettei sieniä löydy, koska oli jo sunnuntai ja kaikki ovat jo sienestäneet. Siksipä otin järkäleen mukaan. Ilokseni tatteja löytyi oikein hyvin eli kannettavaa riitti.



Sieniretkestä minulla on sellainen mielikuva, että samoillaan metsässä söpöt kumpparit jalassa ja muhkea villapaita päällä. On vähän evästä mukana ja kuljeskellaan rennosti paikasta toiseen. Tosiasiassa minulla oli liikaa vaatteita päällä, korin virkaa toimitti paperipussi ja oli kiire löytää mahdolliset sienet.



 Metsässä ja järven rannalla oli ihanan rauhallista ja ilma raikasta ♥.



Lauantai-aamulla kuvasin auringonnousua. Kuvassa vasemmalla on heppa, joka hieman näkyy.



Yöt ja aamut ovat jo aivan liian viileitä, hyrr.



Robert esittää: sen lisäksi, että kissa on venyvä käsite (kuten joulukuun kuvista voi todeta) -se on myös kutistuva.

Mukavaa elokuun viimeistä viikkoa!

16 kommenttia:

  1. Tuohon ei Helmi taivu :D

    Ihania maisemia. Sumu on aina niin herkullinen kuvattava. Itse en ole ollut valppaana sen suhteen ja viimeisimmistä sumukuvista onkin varmaan vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahvinen lehtikotelo venyy yllättävästi -kokeile pois Helmi!

      Aamuisin on niin vilpoista, että sumukuville on hyvät mahdollisuudet. Ihan sellaista maisemaa en tietenkää saanut kuvattua, mikä yhtenä aamuna oli. On se kumma kun aamut ovat erilaisia ;D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Saila!

      Robertin oli aivan_pakko järjestää itsensä lehtikoteloon; "mamma, mä oon hoikka poika".

      Poista
  3. Kissa on venyvä (ja kutistuva!) käsite :D!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat mestareita tässäkin asiassa. Sulosta pitäisi ottaa uusi "venyvä käsite"-kuva, joulukuun kuvassa se on niin pieni *huokaus*.

      Poista
  4. Voi Robert :D

    Vaikuttavia kuvia, taas kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Robert hoiti siivouspäällikön hommia ja testasi samalla lehtikotelon todellisen tilavuuden.
      Kiitos Taru!

      Poista
  5. On niin ihania maisemakuvia Auringon nousu ja sumu kuvat ovat tosi mahtavia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Vähän hirvittää, kun päivät lyhenee -kohta työmatkoilla on taaas pimeää.

      Poista
  6. Upeita maisemia!
    Itsehän en sieniä syö, mutta ajatus sienimetsästä on jotenkin viehättävä. Voisihan sinne mennä pelkästään valokuvailemaankin. :)

    Ihana Robert. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsässä harvakseltaan tulee vain samoiltua, mutta sienestäessä tulee sekä katseltua maisemia että tehtyä jotain hyödyllistä.

      Poista
  7. Robert ♥ on oikein solakka poika, ei tarvise dieettiä edes ajatella;) Taianomaisia nuo aamuiset kuvasi. Minullekin tuli lauantaina metsässä lämmin. Sienimetsässä sitä saa kulkea melkein nenä maassa jos haluaa suppilovahveroita tai mustia torvisieniä löytää. Kanttarellit taas loistavat jo kauas. Herkkutatteja olen harvemmin löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Robert kiittää kannustavasta kommentista *puskaisu*.

      Meidän sienipaikoilla kanttarellit usein piiloutuvat sammaleisiin, mutta onneksi ne tulevat aina samoille paikoille, joten niitä osaa etsiä. Mustia torvisieniä ja suppiloita löydän tosi_huonosti. Tatteja on ollut ihmeellisen paljon -en varmasti ole koskaan löytänyt näin paljoa :)

      Poista
  8. Ei voi olla :D arkistoitu Robert. Ihana kuva! Meillä ei ikipäivänä kissa menisi noin ahtaaseen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Robert keksi todellista_käyttöä lehtikotelolle.
      Nero viettääkin ulkosalla mukavaa ja vapaata kotikissan elämää.

      Poista

Kiitos kommentista!