torstai 12. heinäkuuta 2018

Ikimuistoinen taide-elämys

Blogi on pitänyt lomaa melkein pari kuukautta, mutta allekirjoittanut vain viikon aivan kesän alussa. Vasta elokuussa on kunnon kesäloma.
Vähäisesta lomailusta huolimatta voin jo nimetä toistaiseksi ikimuistoisemman taide-elämyksen, sen kohtasin Etelä-Karjalassa.



Parikkalan patsaspuisto esiteltiin Egenland-ohjelmassa ja pakkohan sinne oli päästä.
 


 Parikkalan patsaspuisto oli erilainen, jännittävä, hauska jne. Se oli niin omaperäinen, että ensin vaan seisoimme ja tuijotimme melkein suu auki.











Ylen sivuilta löytyy kattava juttu Parikkalan patsaspuistosta ja taiteilija Veijo Rönkkösestä.
Ei voi muuta kuin suositella, huikea paikka!

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Onnenpäivä rompetorilla: syntymäpäivälahja jo etukäteen

Lauantaina oli Siivouspäivä-tapahtumia ympäri Suomen maata. Meidän lauantaiajelun pääkohde oli Ranskalainen visiitti-tapahtuma Tammelassa. Sinne kokoontuivat ranskalaiset automerkit, meidän Cactus muiden mukana. Matkan varrella oli oikein sopivasti pieni rompetori. Hra K osti minulle sieltä erittäin mieluisan synttärilahjan, vaikka synttärit ovatkin vasta ensi kuun lopulla.



Se on vaneria ja siinä on kansi, joka kiinnitetään nahkavyöllä. Valmistaja on Schaumanin Fanerfabrik.



Rompetorilta löytyi siis aivan huikea vanerinen kasvienkeruukotelo!

"Salkun" myyjä heti valisti, että sitä on käytetty kasvienkeruuseen -mutta toki sitä piti vielä varmistella googlesta. Tällä kertaa tieto ei löytynyt ensimmäisellä, toisella eikä vielä kolmannellakaan yrittämällä. Samalla tajusin, kuinka pöhköä on etsiä "kaikki" vastaukset netistä. Jos huomioidaan, että 2000-luvun alkuun asti pärjättiin ihan mainiosti ilman googlea. Varsinaista uusavuttomuutta moinen kuuklaaminen.
Mutta tästä pohdinnasta huolimatta jatkoin etsintöjä ja vihdoinkin tärppäsi Finna.fi palvelusta.





Olen kyllä niin ihastunut tähän "puusalkkuun", enkä todellakaan raaskisi käyttää sitä minään kasvienkeräyskotelona. Vaikka herbaarion kerääminen vähän houkuttaakin.



Opiskeluaikoina jouduin sain kerätä herbaarion. Alkuinnostuksen jälkeen se oli pakkopullaa.



Hienoin osa herbaariota on tämä "kansio", joka on päällystetty mustapunaisella Kiurujen yö-tapetilla. Nyt tekisi mieli kerätä uusi kasvio ja käyttää niiden taustana mustaa kartonkia, jolloin aikojen saatossa haalistuvat värit tulisivat kuitenkin paremmin esille.

Varsinais-Suomen kulttuuriperintö-blogissa kerrotaan mielenkiintoisesti kuinka oppikoululaisten kesäläksynä oli kasviston kerääminen ja se ei ollut ihan yksinkertainen juttu.


Ps. kasvienkeruukotelo on nimeltään kasviporttööri.

maanantai 28. toukokuuta 2018

Iltahämärässä omenapuun alla

Löysin itselleni oivan tunnelmointipaikan. Joulun aikoihin vanha omenapuu koristeltiin valoköynnöksin -jotka jätettiin paikalleen odottamaan seuraavaa joulua.



Vain johdot pistorasiaan ja tunnelmavalaistus oli valmis. Seuraavalla kerralla täytyy (lisä)varustautua paremmilla pehmusteilla, lämpimällä viltillä, isolla kirjalla ja hyttyssavulla. Onneksi omenapuun alle ei ole pitkä matka:)






sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kissojen keväthumaus

Kesä tuli ja kiireet (=ei malta istahtaa koneen ääreen). Helatorstai oli ensimmäisiä oikein lämpimiä päiviä ja heti aamupäivällä raahasin joogamaton minimetsään. -Ja aloin joogata kuvaamaan vuokkoja ja kissoja. Vaikka sini- ja valkovuokkoja oli aika paljon, niin kattiloiden kuvissa niitä ei juurikaan näy :)



Kattiloilla on taas joku kevätkesähuuma menossa (kuten meillä ihmisilläkin). Kissoilla se vaan näkyy vähän negatiivisemmin.
Robert viettää virkeää eläkeläiskissan elämää. Talvella jo vähän huolestuin, kun tuntui että sen hypyt sohvallekin vähän epäonnistuivat.
Kuluneella viikolla Robert näytti, että kyllä hyppääminen onnistuu lähes entiseen malliin -se nimittäin keksi reitin ikkunan yläpuolella olevallle hyllylle, joka on n. 30 cm päässä katosta. Pöytä - vanha postinlajitteluhylly - vanerilokerikko - ja katonrajassa oleva hylly.
Siinä vaiheessa kun tasamaankissa Sulo alkoi kokeilla samaa reittiä (ja myös pääsi hyllylle) reitti tukittiin kummankin kissan harmiksi.



Suloa ei juurikaan korkeat paikat kiinnosta. Noin 130 cm korkea liinavaatekaappi on ihan maksimi mihin se menee.
Löytyykö teiltä muilta kissaa jota korkeat paikat EI kiinnosta?



Robertin yksi lukuisista lempinimistä on Puu-Pertti, koska nuorempana se oli innokas kiipeilijä. Eilen vanha kunnon Puu-Pertti tuli esille, kun Robert kiipeili sekä omenapuuhun, että Mongolianvaahteraan.
-Ja sekös oli Sulosta vallan luonnotonta, moinen puihin kiipeily. Ensin Sulo vähän huolestuneesti maukui ja karvatkin alkoivat nousta pystyyn. Tässä vaiheessa Hra K lähti Sulon kanssa kiireesti muualle, sillä sauraavaksi maukuna olisi vaihtunut mouruamiseksi ynnä sähisemiseksi. Jos tilanteen antaisi jatkua, niin se ehkä kävisi Robertin kimppuun. Tälläistä meillä on kissojen kesävillitys, huokaus. Vieläkin se yllättää, kun aina niin suloinen ja iloinen Sulo yht´äkkiä muuttuu Räyhäksi.



Sulo: tällä reviirillä sallittuja hassuttelumuotoja ovat terttuselja juurteen nuuhkiminen ja kuperkeikan yritykset,sekä tietysti söpöily. Puuhun kiipeäminen, villisti juokseminen ja muukin tempominen on ankarasti kielletty.

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Muisto isovanhempien nuoruudesta: taidokkaasti koristeltu rasia

Tähän aarteeseen olen niin ihastunut, sain sen siskoltani. Isoisä eli pappa oli sotimassa jatkosodassa. Ja mummu vietti teinitytön elämää kotona. Tässä kohtaa voi vain harmitella, etten koskaan tarkemmin kysynyt millaista oli olla teinityttö sodan aikana. Veikkaisin, että maaseudulla se oli aika työntäyteistä, kun nuoret ja vähän vanhemmatkin miehet olivat sotimassa. Vanhat miehet, naiset ja lapset hoitivat hommat kotona.



Taidokasta koristelua -oljella!



Ensin ajattelin, että pappa on tehnyt rasian puhdetyönä asemasotavaiheessa. Sitten pohdiskelin, että hän sittenkin on ostanut sen joltain todelliselta käsityötaitajalta, mutta olkikoristelu tekniikkana vähän mietitytti. Lietolaisen Nautelankosken museon sivuilta löytyi paljon tietoa puhdetöistä ja varsinkin sellainen ykstyiskohta, että olkikoristeltuja puhdetöitä tekivät erityisesti venäläiset sotavangit.






Rasian sisältä löytyi tämä vihko. Jopa sota-aikana teiniplikat kuuntelivat musiikkia ja kirjoittivat laulujen sanoja vihkoon.  Mummun kaunis käsiala näyttää niin tutulta (ja nyt meni "roska silmään", kun muistelen hänen kirjoittamiaan syntymä- ja nimipäiväkortteja jne.).

Olkikoristeinen rasia pääsee korurasiaksi. Olen jo pidemmän aikaa etsinyt sopivaa rasiaa koruille ja nyt etsintä on todellakin päättynyt :)