perjantai 21. syyskuuta 2012

Hymyilee kuin Hangon keksi

Miten vapaapäivän voisi viettää paremmin, kuin siivoamalla? Ehkä jotain muutakin toki voisi tehdä, mutta viikkosiivous oli/on aina paikallaan.

Siitä olikin hyvä jatkaa sisustuksen uudistusta. Kuten jo eilen mainitsin, erinäiset sisustusideat pyörivät mielessä. Jotain pientä uudistamista oli siis keksittävä, pian. Tiedättehän sen melko ärsyttävän tunteen, kun yrittää luoda jotain uutta ja "se uusi" on vielä keksimisvaiheessa. Asiaa ei mitenkään helpottanut se, että henkilö jolla paremmin pysyy vasara/pora kädessä oli liian kiireinen sisustushommiin.


Siitä se sitten lähti.Täytyi toimia sen mukaan mikä parhaiten pysyy kädessä -eli peltipurkit ja pölyhuiska. Ensinnäkin päätin siivota lähes kaikki purkit, purnukat ym. sisustusjutut hyllyjen päältä pois. Oivallus I. oli siis tyhjät pinnat. Määrittelemättömän ajan tyhjensin kaappien/hyllyjen päällisiä tavaroista ja varsinkin pölystä.

Oivallus II on parin seinän valkosävyiseksi maalaaminen. Olohuoneen ja keittiön tapettiseinät saavat kaverikseen valkoiset seinät, jossain vaiheessa :) 



Suurin osa peltipurkeista päätyi alakertaan ja ainoastaan kultasävyiset ja punaiset löysivät uuden paikan. Ensin mainitut ruokailuhuoneesta ja punaiset keittiöstä. Itseasiassa "löysin" punaisen, vanhan Paulig-kahvipurkin alakerrasta.



Taas kerran palautui mieleen se, kuinka hyvin pystyy sisustamaan pelkästään jo olemassa olevien tavaroiden paikkaa vaihtamalla. Ja siitä syystä kuvissa esiintyvät purkit olettekin jo ennen nähneet. Hangon keksin art deco -tyylinen lintupurkki on yksi suosikeistani. Ylipäätään uusien, hienojen sisustusjuttujen löytäminen on vaikeaa, varsinkin uusiuusien.



Jotakin "uutta" löysin myös keittiöstä. Aikanaan sain mummulta useammankin maustepurkin, mutta tämä Esteri Tomulan Kardemumma-maustepurkki on todellinen helmi (ja kyllä, hieman tomuinen ;)).



Kun siivous- ja sisustusprojekti oli lähes valmis, saapui tarkastaja paikalle (ja vaati vattarapsutuksia).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!