perjantai 14. syyskuuta 2012

(melko) Kätevä emäntä: Herkullista pullaa, nopeasti

Historiani pullan leipomisessa on lyhyt ja kivinen. Eli ne eivät ole oikein onnistuneet, varsinkaan jos olen yrittänyt leipoa ns. kevytpullia. "Valaistumista" lähellä olen ollut silloin, kun olen käyttänyt reilusti punaista maitoa, voita, sokeria, kardemummaa ja kanelia.
Pääsääntöisesti en siis leivo pullia, koska se on niiin vaikeaa ja ne mystisesti häviävät samantien.. Tähän ehkä voi kuitenkin tulla muutos, kunhan minä ja kerman sävyinen Assistent olemme tutustuneet toisiimme.



Tiedättekö mistä saa tasalaatuisia ja tarpeeksi herkullisia korvapuusteja?
No tietenkin kaupan pakastealtaasta. Sen verran täytyy nähdä vaivaa, että paistaa bullat ja samalla huusholliin tulee mitä herkullisin pullantuoksu, toimii. Tästä selviää jopa puolikuntoisena.

Korvapuustien seuraksi katoin Muumi-mukit ja Teema-lautaset. Me emme hirveästi Muumeista perusta, olivatpa ne sitten värillisiä tai mustavalkoisia. Vähän aikaa sitten kuitenkin saimme tuliaisiksi Muumisarjan mukit ja ovathan ne hauskat.


Poliisimestari



Mymmeli


Blogin oikeassa laidassa, heti blogiarkiston yläpuolella on linkki Instagram-kuviin klik. Blogi on siellä nimimerkillä haivahdyspurppuraa.

Rentouttavaa viikonvaihdetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!