sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Re-Use: X-ray lightbox for sidetable

Tästä sisustusprojektista olen ollut aivan_intoa_piukassa! Vähän aikaa sitten sain vanhan, mutta toimivan valotaulun, joka on toiminut röntgenkuvien katselussa. Nykyään tässäkin asiassa ollaan ihan digidigi ja vain vanhoja vertailukuvia katsotaan valotaulussa.

Ensin ajattelin, että valotaulu menee Miehen "tutkimus- ja tuotekehityshuoneeseen" eli häviää kellariin. Mutta (onneksi) päätin, että valotaulusta tulee osa sisustusta. Matkan varrella oli pieniä mutkia, kuten valotaulun pituus 125 cm (ei kuulosta paljolta, mutta 60-luvun talo on melko kompakti), millä se kiinnitetään seinään ja varsinkin miten se voi kestää ainakin 12 kg (eli kaksi kattilaa ja muut sisustus"esineet"). Hyvä inspiraatiokuva löytyi täältä klik.



"Grandma`s corner" ennen. 
Näyttää liian mummomaiselta, jopa minun makuun.



Grandma`s corner with little twist. 
Päivänvalossa, valotaulu näyttää modernilta ja mikä tärkeintä eleettömältä sivutasolta.



"Grandma`s corner" at late night.

Valotaulu antaa yllättävän miellyttävän yleisvalon koko olohuoneeseen. Täällä suunnilleen kiisteltiin, kumpi saa ensimmäisen kerran painaa napista. 5. pisteen vihje, Mies saa laittaa valon päälle tänään :)
Mitäs pidätte? Kuten tiedätte, inhoan pimeyttä ja tämä on oikein hyvä vastalääke siihen. Toinenkin sisustusprojekti yllättäen liittyy valoihin.

Translation: I´m such a lucky girl, because now we have a nice and functional sidetable at livingroom. X-ray light box has a new life.

14 kommenttia:

  1. Onpas aika makee!

    Vedittekö pitkää tikkua, vai pääsittekö neuvottelemalla sopuun napsautusvuoroista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikka!
      "Napsautusvuorot" jaettiin sen perusteella kumpi löysi valotaulun ;)

      Poista
  2. Kyllä onkin hieno nurkkaus! Loistava idea tuo.

    VastaaPoista
  3. Kirkasvalohoitoa syksyyn ! Hieno idea.
    Sulokin se siellä ihmettelee ihmisten näppäryyttä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeyttä vastaan täytyy taistella kaikilla aseilla! Jokapaikanhöynä on tietenkin tutkimassa uutta huonekalua ;)

      Poista
  4. Mahtava! Kaikenlaista sinä keksit! Ilmeisesti se tosiaan kestää painon päällänsä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valotaulun kansi on plexiä ja testatusti sen pitäisi kestää kahden katin paino. "Sattumalta" ostin Feliwayta ja toivon, että kattilat pysyvät loitolla..

      Poista
  5. Mieletön idea, Ihastuin! laitoin vastaavan viestin muuten justiinsa äsken, mutta se katosi kuin vieno tuuli saharaan... Jos se ilmaantuu jossain vaiheessa tänne kumminkin niin tykkään tosta kyllä todellakin kahden kehun verran ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru!
      Toista viestiäsi ei löytynyt edes roskapostista, johon viestit toisinaan häviävät.

      Poista
  6. Suorastaan loistava idea! Ja aivan ihana tuo teidän seinäkellonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M & M! Me ollaan nyt valaistuneita;)
      Seinäkellon päällä on ollut myös koristeosa, mutta se on vuosikymmeniä sitten hävinnyt.

      Poista
  7. Kaunis, kaunis sisustuselementti! <3 Olen seurannut blogiasi - ihania kuvia ja oloja!

    Käy joskus tsekmaamassa uusi blogini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awra, kiitos mukavasta kommentista :)

      Piipahdin blogissasi nopeasti, mutta palaan, kun ehdin lukemaan ;)

      Poista

Kiitos kommentista!