torstai 4. lokakuuta 2012

Herkuttelua kynttilänvalossa

Viikko on kulunut huimaa vauhtia, ja huomenna onkin jo perjantai. Tämän postauksen kuvat otin jo viime lauantaina ja aikomukseni oli laittaa ne blogiin sunnuntaina. Muttamutta..



Lauantai-iltana herkuttelimme Nizzan salaatilla ja lempikuohuvalla. Välillä on mukava tunnelmoida kynttilän valossa ja arkisempikin ruoka maistuu tavallista paremmalta (ja aina arkisin ruokajuomamme on kuohuviini, ja vain viikonloppuisin shamppanja, not).




Ruokien suhteen olen vielä kesäajassa ja tykkään syödä kevyemmin, esim. salaatteja (mahtuu enemmän lihottavia herkkuja). Tänä aamunakin oli ulkona 10 astetta lämmintä siis melkein kesä, luksusta.




Kuvassa viinilasit, jotka ostin keväällä Nuutajärvi-päiviltä. Silloin Mossen kanssa niitä ihastelimme ja täällä blogissa siitä kirjoitin, voi kuinka haikeaa :(




Ja se syy miksi tämä viikko on kulunut niin äkkiä.. Viiden pisteen vihje: se on pieni ja karvainen, sekä liittyy edellisen postauksen toiseksi viimeiseen lauseeseen -pieni kissanpoika.
Meillä ei todellakaan ollut aikomusta ottaa uutta kissaa, koska kaipaamme kovasti Mossea. Mutta pentu oli orpo ja kotia vailla, lopun arvaatte. Pikku-kissa on todella reipas: käy hiekkalaatikolla, pesee ja syö hyvin, mutta siltikin se vaatii paljon hoivaa. Nytkin se istuu sylissäni ja äsken sen tassut heiluivat vuorotahtiin kirjoittaessani tekstiä.

2 kommenttia:

  1. Kissanpentu! Ja missä ovat kuvat?!? Kysyn vaan... :)

    No, hyvää kannattaa odottaa. Samoin sitä, että joskus voisi tosiaankin toteuttaa tuon viikolla kuohuviiniä, viikonloppuna sampanjaa -elämäntyylin. :)

    Ihanan tunnelmallisia kuvia nämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka,hyvä kysymys :) Pentu eli Sulo vie niin kaiken ajan, että kuvat tulee vasta lähiaikoina. Se on niin suloisen näköinen, tosin harvoin kissanpennut on rumia ;)

      Poista

Kiitos kommentista!