lauantai 29. joulukuuta 2012

Meidän joulu

Tänäkin vuonna joulu tuli, oli ja meni nopeasti. Tosin me pidämme joulukuusen ym. koristeet aina Nuutinpäivään saakka, jolloin "paha Nuutti (joulun) pois viepi".
Kiertääkö Teillä päin Nuutinpäivänä, 13.1.  nuutipukkeja vai kuulostaako koko traditio oudolta?



Tapaninpäivänä n. klo 14: leipominen on hieman kesken. Meillä leipoessa ja lähes kaikessa muussakin olemisessa vakiovarustukseen kuuluu suihkepullo (punaisen kynttelikön oikealla puolella), minikissaa yritetään opettaa tavoille.



Muita leipomisessa käytettyjä "varusteita" olivat tällä kertaa pähkinähakkuri ja hmm, puinen kaukalo ja petkele (?). Tuossa kaukalossa mummuni pruukasi tehdä rosollia, mutta meillä siinä palasteltiin suklaata.



Myöhemmin Tapaninpäivänä saatiin pöytäkin taas koreaksi ja päästiin herkuttelemaan.





Perinteisiin joulukoristeisiin kuuluvat mm. wanhat Kotiliesi-lehden kannet. Vasemman puoleinen on Rudolf Koivun ja oikeain puoleinen Martta Wendelinin kuvittama. Em. on suosikkini, Koivu osaa tehdä hyvin taianomaisia ja monesti itämäishenkisiä kuvituksia.

8 kommenttia:

  1. Suihkepullo saattaa tehota, jos Sulo ei tykkää vedestä.

    Meillä jo edesmennyt Onni-kissa tykkäsi kovasti, aina kun suihkuttelin niin oikein työnsi naamaansa eteenpäin ihanaan vesisumuun. Minä opin nopeasti ettei tuo keino teho Onniin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin toistaiseksi vesi tehoaa.. Robertiin tehoaa jo pelkästään suihkepullon ravistelu.
      Hassua, että Onni-kissa tykkäsi suihkuttelusta :)

      Poista
  2. Martta Wendelin ja Rudolf Koivu ovat minunkin mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiliesi-lehdissä oli myös joskus Kieku ja Kaiku -sarjakuva, joka oli hauska ja opettava, aikansa tyylin mukaisesti.

      Poista
  3. - Meillä pysyy kuusi niin kauan, kunnes se rupee hirrrmusesti tiputtamaan neulasia. Viimevuonna kuusi pysy aina tammikuun loppuun asti :D Yleensä se alkaa vielä kasvattamaan uusia silmuja. Vai mitä ne on ne sellaset pikkuset vaalean vihreät tupsut... Kihihhi, mutta niin kauan pysyy, kun on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä kuusta selvästikin hoidetaan hyvin, jos se tekee vihreitä tupsuja. Meille taas sopii muovikuusi ;)

      Poista
  4. Suihkepullo meilläkin oli ensin käytössä, mutta paremmaksi havaitsin koirankoulutuksesta opitun kieltomerkin käyttöönoton. Nerohan oli pentuna erityisen herkkäluonteinen, joten kaikessa opetuksessa piti olla kovin varovainen. Meillä toimii rykäisy, opetin Nerolle, että tietty äänimerkki tarkoittaa kieltoa. Toimii hyvin, ei tarvitse hosua tai huutaa. Samanlaisessa kaukalossa meilläkin tehtiin petkeleen avulla rosollia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä Sulokin jo muistaa, että esim. pöydälle ei saa mennä ja pelkkä rykäisy riittää. Minikissa ei ole kovinkaan herkkä ja toisinaan se vielä maukustaa vastaan, kun sitä komentaa.
      Nero vaikuttaa fiksulta ja arvonsa tuntevalta kissaherralta. Ehkä Sulokin on parin vuoden päästä :)

      Poista

Kiitos kommentista!