tiistai 15. lokakuuta 2013

Pimeän ajan ykkösasuste vol II

Pimeiden iltojen ja aamujen iloksi, sekä toivottavaksi hyödyksi, julkaisen aiemmin tekemäni postauksen.


Keskiviikko 7. Marraskuuta 2012
Ulkona on tosi pimeää ja sateinen ilma imaisee ne vähäisetkin valonpilkahdukset. Useimmat ihmiset eivät käytä heijastinta ja arvatkaa onko heitä juupelin vaikea huomata pimeässä tai edes katuvalojen "loisteessa"?

"Autoilija huomaa heijastinta käyttävän jalankulkijan yli 3 kertaa kauempaa, kuin ilman heijastinta."




Parhaiten heijastin näkyy, kun se saa vapaasti heilua ja se on n. auton ajovalojen korkeudella. Toinen tärkeä juttu on yllätysyllätys heijastimen heijastavuus. Jalankulkijoille tarkoitetusta heijastimessa täytyy löytyä CE-merkinnän lisäksi EN13356-merkintä.
 
Minulla onkin pieni pyyntö kaikille kanssa ihmisille; pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne -käyttäkää heijastinta. Tämän asian voi toki toisinkin ilmaista, ns. selkokielellä, kuten ystäväni. Hän huusi pimeässä ilman heijastinta kulkevalle jalankulkijalle kutakuinkin näin: pääsee sitä helpommallakin hengestään!!

Nyt ne heijastimet heilumaan, niin allekirjoittanutkin on monen muun tapaan tyytyväisempi autoilija.

Lähteet ja lisätietoa: Kuningaskuluttaja, Saintex heijastinkauppa ja Reflector.

19 kommenttia:

  1. Kiitos muistutuksesta! Ai niin, minulla on niin päheä kissaheijastin että senkin voisi esitellä blogissa!
    Aikoinaan kun opiskelin Espanjassa, tuli puheeksi heijastinasia suomalaisen tutun kanssa. Mietimme, että heijastin olisi siellä niin outo, että joku auto saattaisi ajaa päin kun luulisi joksikin edelläajavaksi ajopeliksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päheä kissaheijastin heilumaan ja esittely blogissa, kiitos :)

      Suomessa ja muissa Pohjoismaissa (luullakseni) käytetään heijastimia, mutta muissa maissa taitaa olla toisin.
      Jalankulkijaheijastin muuten on suomalainen keksintö, juuri äsken googletin.

      Poista
  2. Tarpeellinen muistutus, jonka liian moni jättää valitettavasti huomiotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin pimeillä teillä ajaessa, sitä todella toivoo, että jalankulkija/pyöräilijä olisi varustautunut välkysti.

      Poista
  3. Suunnittelin tässä vastikään, että pitäisi olla autossa aina pussillinen halpoja heijastimia. Voisi sitten jakaa niitä aina noille näkymättömille jalankulkijoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka, mahtava idea! Saisikohan vakuutusyhtiöltä / katsastuskonttorilta heijastimia jaettavaksi?

      Poista
  4. Puhut asiaa. Erittäin tärkeää asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina yhtä hätkähdyttävää, kun bongaa "näkymättömän jalankulkijan" (kuten Kirsikka yllä oivasti sanoi ) viime tipassa -olisi niin kamalaa, jos jotain sattuisi :(

      Poista
  5. Tarpeellinen muistutus! Mulla tosin ei ole heijastinta (vielä tänä syksynä, yleensä on ollut, pitääkin etsiä takkiin), mutta kuljen pyörällä, jossa on sekä heijastimet että lamppu. Ja on sitä paitsi noilla tavallisimmilla reiteillä hyvin harvassa ne kohdat, joissa kohtaaminen auton kanssa voisi edes tapahtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Henna, että heijastimet ja lamppu pyörästä löytyvät!

      Poista
  6. Kiitos muistutuksesta! Oma heijastin taitaa roikkua talvitakissa, ehkä jätän sen sinne ja käyn ostamassa syystakkeihin uuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli niin vilpoista, että talvitakkiin kohta joutuu/saa pukeutua. Meillä ainakin heijastimet tuppaa häviämään samantyylisesti ja yhtä mystisesti kuin sukat ;)

      Poista
  7. täytyypä laittaa taas takkeihin roikkumaan! Joissakin jo valmiina onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Mamma N! Autoilevana tiedät, kuinka huonosti pimeät jalankulkijat näkyvät.

      Poista
  8. Vinkkejä kaivataan: mistä hienoja heijastimia löytyy?

    VastaaPoista
  9. Vuosi sitten oli lähellä etten ajanut koirienulkoiluttajan päälle. Yks kaks vaan tiellä olikin sen
    ylittäjä koirineen. Säikähdin niin että huusin ikkunasta "haluutkos päästä koirista eroon ". Tässä tapauksessa jos vahinko olisi sattunut olisin itkenyt koiria en ulkoiluttajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin varmasti itse reagoinut aivan samallaisesti, eihän koira osaa käyttää heijastimia! Jos meillä olisi koira, tavallisten heijastintamineiden lisäksi käyttäisin heijastavaa hihnaa, luulisin, että se näkyy hyvin.

      Poista

Kiitos kommentista!