lauantai 7. kesäkuuta 2014

Pieni ja pelokas

Jo kuukauden verran on piskuista perhettämme ja huusholliamme riivannut kiire ja varsinaiset hullut päivät. Toukokuun alussa katselin hyvin täyttä kalenteria leppoisasti ja innolla odottaen. Eihän se haittaa vaikka välillä on vain yksi kotipäivä viikossa tai ei ollenkaan -no eihän se.. Varsinkin jos muistaa, että kodissamme asuu neljä "kotikissaa".

Oman lisämausteensa tähän soppaan tuo Hra K:n kesätyö (hyvä mauste), mutta hänen asuminen osittain toisella paikkakunnalla, on lisännyt allekirjoittaneen kiireitä (=kotitöitä) huomattavasti. Siismunpitääitselaittaaruokaa!! Kattilat eivät ole hyväksyneet ilman protestia pidentyneitä ruokintavälejään. Täytyy todeta, että ruokaa ahnehtivat kattilat vievät allekirjoittaneelta tehokkaasti ruokahaluja ;) Ja puutarhassa olisi todellakin puutarhuroitavaa, ruohokin kasvaa melkein silmissä. Enkä ehdi tarpeeksi blogata ja kommentoida muita blogeja, huh!

Jotain hyvin positiivistakin sentään tapahtui, sillä meille muutti toinen auto: musta, pikku kissa eli citikka. Toinen auto tarkoittaa, että täältä maalta pääsi kaksi ihmistä kulkemaan töihin, jihaa.





Sulo pukeutuu jumpsuittiin.

Viime viikolla sanoin Hra K:lle että kattilat täytyy viedä vuosihuoltoon eli eläinlääkärin tarkastukseen. Johon hän erehtyi sanomaan, että Sulo ainakin on terve kuin pukki. Siitä parin päivän päästä huomattiin minikissan niskassa peukalonpään kokoinen karvaton alue eli jonkinlaista ihottumaa.

Eilen pieni maukuva kissa ja hermostunut pienehkö nainen ajelivat eläinlääkärille. Onneksi uudessa (siis meille uudessa) autossa on tehokas ilmastointi ja parempi radio. Kuunneltiin classic-kanavaa ja Minikissa intoutui laulamaan.
Voi kuinka Sulo pelkäsi eläinlääkärissä! Se liiskautui aivan littanaksi kopissaan ja pisti päänsä piiloon. Ja kun se otettiin häkistä ulos, niin se meni vieläkin littanammaksi ja laittoi pään mamman kainaloon.
Nyt ensihätään Sulo sai antibioottikuurin, niitä hyvänmakuisia tabletteja (mitä Sulo todistetusti mielellään syön) ja ihoa putsataan pari kertaa päivässä vedellä laimennetulla betadinella. Seurataan, että miten ab-kuuri auttaa ja toivotaan, ettei ihottuma johtuisi allergiasta. Sitten edessä olisi perusteellisemmat tutkimukset ja ennen kaikkea kattiloiden elämä (ja vähän henkilökunnankin) mullistuisi dieetin myötä.

Peukut pystyyn ja leppoisaa viikonvaihdetta!

19 kommenttia:

  1. Voi hitsi, toivotaan että vaivat lähtisi tropeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on niin reppanan näköinen "jumpperissaan". Sitä käytetään pari kertaa päivässä haava/rupialueen putsauksen jälkeen.

      Poista
  2. Hyvää helluntaita ja paranemista Sulolle!

    VastaaPoista
  3. Toivottavsti tropit auttaa ihottumaan. Meillä myös melkoista kiirettä ja puutarhan imua, en ehdi juurikaan blogeissa käymään saatikka kommentoimaan.
    ps. onnea vielä uudelle ranskalaiselle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhan imu ja toisaalta myös "vaatimukset" ovat kohtalaiset.
      Ja kiitos :)

      Poista
  4. Voi Suloa, toivotaan että lääkkeet auttaa. Jos on allergiaa, niin ruokavalion vaihtaminen on helppoa. Meijän Myrsky on allerginen kanalle ja kauheita patteja tuli jalkoihin ja päähän. Nyt ei mitään, kun koira syö kalkkunapitoista ruokaa. On tää allergiat metkoja...

    Vointeja ja jaksuja koko teijän poppolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän Myrskyn esimerkki on hyvin rohkaiseva!

      Rapsutukset Tuulisille pojille :)

      Poista
  5. Pikaista paranemista Sulolle! Onneksi lääke on hyvää. Lienee samaa jota Figo söi, ja josta sekin tykkäsi.

    Minä taas sanoisin toisin kuin Nettimartta. Tai siis onhan se ruokavalion VAIHTAMINEN helppoa, kunhan ensin tietää mille se on allerginen. Ei lainkaan välttämättä käy niin, että vaihdetaan vain johonkin, joka sitten ilman muuta sopii... Tosin tuollainen karvattomuus saattaa kyllä olla stressiäkin, jos teillä on kerran ollut kiirettä ja muuta. Sille kissat on aika herkkiä.

    Mutta oli mitä oli, toivottavasti karvat kasvavat takaisin reippaasti eikä vaiva uusiudu! Ja toivomme sitäkin, että ihmisen kiireet hellittää ja ehtii kissa-, puutarha- ja muihin tärkeisiin asioihin paneutua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselinkin teidän blogista eliminaatio-dieettiin liittyviä juttuja, huhhuh. EL selitti, että sitten pitää itse laittaa tietynlaisia ruokia, mutta näyttävästi allergiaruokia saa ihan hyvin kaupastakin.

      Parin viikon päästä alkaa loma B)

      Poista
    2. Kyllä eliminaatioruokia saa eläinlääkäriasemaltakin, sekä märkäruokana että raksuina. Nyt oli jopa tullut yksi uusi sarja markkinoille, jota meilläkin vähän maisteltiin. Ne on kuitenkin lääkeruokia, joten eläinkaupasta niitä ei saa. Hill´s -lääkeruuissa on makutakuu, joten niistä saa rahat takaisin jos se ei sovi tai maistu. Royal Caninessa ei ole, eikä tässä uudessa sarjassa, jonka nimeä en nyt just muista. Ja nämä erikoisruuat on aika arvokkaita myös.

      Toinen vaihtoehto on antaa vain yhtä lihaa, jota kissa ei ole ennen syönyt (esim. hevonen, lammas, hirvi, poro tms. mitä on varmasti saatavissa ja jota kissa suostuu syömään). Niitä pitää sitten antaa kuukausikaupalla (minimiksi sanottiin meille 12 viikkoa, ellei ole oireita), ja lisätä sen jälkeen yksi kerrallaan ruoka-aineita muutaman viikon välein. Jos tulee oireita, palataan edelliseen toimivaan ruokakokoonpanoon kunnes oireet on varmasti poissa.

      Kuulostaa kyllä helpolta, mutta on melkoinen vahtiminen ettei se pääse ryöväämään jostain jotakin ylimääräisiä. Ja sitä ennen se, että löytää kelpaavan ja sopivan sapuskan. Mutta kuten sanottu, voi se ihottuma olla jotakin muutakin ja mennä ihan noin vain ohi!

      Poista
  6. Onnittelut uudesta automobiilistä, ymmärrän hyvin kahden auton tarpeen. Ja vieläpä ilmastointi, ihan luksusta! Mutta voi teidän Suloa ♥ Onneksi kissa turvautui sinuun, ihana luottamuksenosoitus. Toivotaan että ihottuma paranee ja vaiva selviäisi helposti. (Ja että kiireet helpottaisivat.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyautoissa ilmastointi onneksi on jo ihan perusvaruste :)
      Mulla meni sydän ihan huolesta ja sympatiasta ruttuun, kun Sulo oli niin pelokas eläinlääkärissä.

      Poista
  7. Voi ei! Toivottavasti Sulon ihottuma paranee ilman suurempia huolia ja murheita.

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti ihottuma paranee ja pysyy poissa! Mindyn samanlainen parani Fuciderm-geelillä. Mutta sen aiheuttaja jäi taas mysteeriksi. Tavallaan hyvä, jos syynä ei ole allergia, mutta ei stressikään mikään hyvä vaihtoehto ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hyvä, että Mindyn ihottuma parani. Toisaalta olisi varmasti kiva tietää, että mistä se johtui.
      Kissat vaistoaa luullakseni ihmisen stressin hyvin, joten toivottavasti ihottuma johtuisi siitä -toivoakseni meillä päästään kohtapuoliin taas normaalimpaan päiväjärjestykseen.

      Poista
  9. Toivottavasti Sulon vaiva paranee pian ja muutenkin teillä kiireet vähän helpottavat! Puutarhatyötkään eivät mihinkään karkaa, joten niitä teet sitten, kun ehdit, eikös niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa puuhastelu on ihan hyvää stressin poistolääkettä -paitsi silloin kun tehtävät kasaantuvat ja joka puolella on rikkaruohojax100 ;)

      Poista

Kiitos kommentista!