maanantai 29. elokuuta 2016

Eleettömän kaunista

Joskus kotimaiset ja perinteiset käsityöt alkavat vasta sitten kiinnostaa, kun ulkomaalaiset niistä intoilevat. Kuten Japanilaiset perinteisistä suomalaisista puuastioista. Tuohikorit ja vanhat puuastiat ovat niin eleettömän kauniita ja funktionaalisia (nyt minäkin sen näen).



Vanha "kynäteline" maksoi kirpparilla 25 senttiä. Siihen mahtuu muutama käytetyin kynä, eikä muuta tarvitsekaan.



Vanha puuvakka maksoi muutaman euron. Tälläisen, mutta pienemmän sain aikanaan mummulta -aika monta vuotta meni ennenkuin ymmärsin sen todellisen kauneuden ja arvon.
Ylipäätään pelkistetympi sisustus, jossa on harkittuja esineitä ja huonekaluja kiinnostaa entistä enemmän. 





Allekirjoittaneella on jo joululahjat mielessä ja puuvakan pohjalla on lahjojen yksi "ainesosa".




Välillä karvainen työnjohtaja on häirinnyt ilmoittanut, että on lakisääteisen tauon paikka. Sitten se pötkähtää kirjan päälle muina kirjanmerkkeinä.

7 kommenttia:

  1. Muu hylje-kirjanmerkki ♥
    On nuo kauniita. Ja juuri niin, joku aika meni ennen kuin oppi arvostamaan. Olen monta kertaa toivonut, että olisin säästänyt koulu-puutyössä tekemäni rasian. Ei se mikään ihmeellinen ollut, mutta niin simppelin funktionaalinen. Onneksi mulla on nyt tuolla vintillä oikea vanhojen rojujen aarreaitta, kunhan vain joskus mahduvat paremmin esille.

    VastaaPoista
  2. Tuo lakisääteisestä huolehtiva Sulo on äärettömän söpö - emäntä

    VastaaPoista
  3. Kauniita ovat vanhat esineet ja niin taidolla tehty kestämään aikaa =) Upeita aarteita sinulla =)

    VastaaPoista
  4. Kauniita esineitä. Joskus ei osaa arvostaa liian tuttua. Upea kuva suloisesta kirjanmerkistä.

    VastaaPoista
  5. Eleettömän kauniita. Niin esineet kuin kirjanmerkkikin ♥

    VastaaPoista
  6. Nyt on erikoisSuloinen kirjanmerkki!

    Esineetkin on kauniita toki, ja käytännöllisiä myös! Yleensäkin pelkistetty ja kruusaamaton miellyttää silmää ja helpottaa siivouspäivää :-)

    VastaaPoista
  7. Hienot löydöt!
    Söpö työnjohtaja!��

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!