keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Selfiet Sulon kanssa

Heippa, pitkästä aikaa! Viime postauksesta on jo aikaa ja tänään Robertin hammashoidoille saatiin piste. Vielä on muutama tikki sulamatta, mutta kotitiikerin kita on hyvin parantunut. Toivottavasti sama meno jatkuu, kainosti toivoisin, että sairastelut olisi vähäksi aikaa ohitse.

Facebook on siitä kiva, että se välillä muistuttelee mitä on  jonain päivänä tehnyt. Esim. vuotta aikaisemmin. Nyt lokakuun alussa facebook vinkkasi, mitä tapahtui lokakuun alkupuolella neljä vuotta sitten. Kun eräs minikissa muutti meille. Joku voi ihmetellä Sulon Minikissa nimitystä, mutta syy sille selviää aivan kohta.



Voi kuinka pieni Minikissa olikaan. Se muutti meille aivan "alaikäisenä", mutta mikäs auttoi kun se oli orpo ressukka.




Ja tilanne nyt, jotain on neljässä vuodessa tapahtunut :) Vaikka Sulo edelleenkin on aika hoikka poika (melko muhkealla turkilla varustettuna).




12 kommenttia:

  1. Hyvin on hoidettu ja ruokittu, kun on noin suureksi kasvettu! Mutta hyvä ihme miten pieni se on ollut ❤️

    Todistan myös, että Sulo on sopusuhtainen ja suorastaan atleettinen poika, jolla on iso turkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo (ja me muutkin) kiitetään atleettisuus todistuksesta :)

      Poista
  2. Oletko sinä kutistunut vai mitenkäs minikissa näyttää niin suurelta ;)

    VastaaPoista
  3. Nyt ymmärrän mistä Sulo on saanut nimensä. Supersuloinen minikissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo oli kyllä supersuloinen (niinkuin pennut osaavat olla) ja on edelleen :)

      Poista
  4. Sama minikissa edelleen <3 Mikä mussu <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!