lauantai 24. maaliskuuta 2018

Instagram-kuvia viikon varrelta

Blogin Instagram-tilin seuraajat ovat varmasti huomanneet, että viime aikoina on poikkeuksellisen paljon kuvattu yhtä huonetta. Siihen on varsin luonnollinen syy: täällä on oikein antaumuksella sairastettu flunssaa ja lepäily on ollut parasta lääkettä. Ja Instan selailu sopivan kevyttä viihdettä.
Lisäksi on mennyt litra mustaviinimarjamehua, määrittelemätön määrä vichyä ja vettä, melkein purkillinen hunajaa jne.

Oli siis aikaa katsella ympärilleen. Makuuhuone maalattiin viime syksynä uudelleen valkoseksi (paitsi Kiurujen yö-tapetti pysyi paikallaan!) ja nyt oli kiva katsella seiniä, kun niissä ei näkynyt naulan reikiä ym.



Palmuvehka eli Zamioculcas on huushollimme ainoa viherkasvi. Sen hoidossa saavutettiin läpimurto hyvin yksinkertaisella keinolla -aloimme hoitaa sitä huolellisemmin. Zamioculcas on tosi helppohoitoinen ja se pysyy hengissä satunnaisella kastelullakin (tätä menetelmä kokeiltiin muutama vuosi), mutta nyt se suorastaan kukoistaa.



Viinimarjamehun parantava vaikutus tehostui, kun sitä joi kauniista mukista :)



Kuvanottohetkellä flunssa oli siinä määrin laantumaan päin, että sängyn jopa pystyi petaamaan päiväksi. Valkoinen PS-sarjan pikkupöytä ja metallinvärinen funkkistyylinen valaisin ovat ehkä parhaimmat Ikea-löydöt koskaan.



Kiurujen yö -tapetti pitää pintansa, se vaan on niin kaunis.



Kissaherroilla riitti kiirettä, kun henkilökunta vaan loikoili. Yhtenä päivänä menin kissojen viereen lepäileen ja Robert kehräsi todella äänekkäästi. Myös Sulo kehräsi, mutta en kuullut sen hentoa äääntä; patjan värähtelyn kylläkin (olin aivan Sulon vieressä).

Hyvää viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Kissapojat ♥
    Toivottavasti olet jo parempana!
    Teillä on ihanan kaunis ja yhtenäinen sisustus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Maailmassa on nim paljo kaikkia ihania tavaroita ym ja sisustus on tosi vaikeaa pitää yhtenäisenä (paitsi pienissä kuvissa ;)).

      Poista
  2. Kauniita kuvakulmia ja komeat herrat kruunaa kaiken. Vai että ihan kiireellä kehrättiin, on se mahtanut olla kovin rankkaa : )) Arjen koittaessa pääsevät kissatkin sitten lepäämään : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki koitti ja ehdittiin kaikki hetken aikaa levätä -kunnes sain vatsataudin, silloin kissat(kin) pysyttelivät loitolla. Nyt jo voin asialle nauraa ;)

      Poista
  3. Flunssan rippeetkin poistuivat jo! Pääsevät kissaherratkin lomalle hoivatyöstänsä :D

    Teidän sisustus on kyllä kaunis. Sulla on moitteeton silmä näkemään mikä sopii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna! Minimalismin ystävälle meidän sisustus on varmasti painajainen :D

      Poista
  4. Toivottavasti flunssa helpottaa! Teidän makuuhuoneen sisustus on ihan tosi ihana <3

    VastaaPoista
  5. Nyt näyttää olleen todella sitkeää flunssaa liikkeellä - tuntuu että joka toinen tuttuni on ollut sellaisessa taudissa, että hyvä kun ovat sängystä ylös päässeet. Itsekin jokunen viikko takaperin sain flunssan, mutta se kesti vain viikon verran - tunsin itseni onnekkaaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla kävi tosi hyvä tuuri flunssan suhteen. Täälläkin selvittiin aika vähällä, paitsi sitkeä ärsytysyskä vielä jatkuu -aikansa kutakin.

      Poista

Kiitos kommentista!