maanantai 19. marraskuuta 2012

Blogi-tunnustus



Lämmin kiitos Myrskylle, jolta sain tämän tunnustuksen. Olen hieman laiska ja jaan tunnustuksen vain neljälle, vaikka mukavia blogeja on yllin kyllin. Tunnustus siis lähteköön seuraaviin blogeihin: Innolla, muden muistiinpanoja, ThereAre Lilac Trees in My Part of Town ja Naukulan kerho




Jatkan edelleen mukavuuslinjalla ja kerron vain neljä satunnaista asiaa. 

1.      Rrrakastan minttusuklaata. Toivottavasti joulupukki näkee muistaa tämän ;)

2.      Haaveilen remontoidusta saunasta. Tällä hetkellä löylyhuone on aivan tyhjä, ei kiuasta, lauteita tai edes paneeleita seinässä.

3.      Yksi parhaimmista tuoksuista on puhtaiden, ulkona kuivattujen lakanoiden tuoksu. Siitä tulee mieleen mummu ja lakanoiden mankeloiminen ♥.

4.      Olen vuosia inhonnut talvea, mutta ko. vuodenajasta tuli heti vähän siedettävämpi, kun aloitin lumikenkäilyn. 

5.      Ja kerta kiellon päälle. Joulun aikaan liittyy yksi erityisen hupsu muisto. Alle kouluikäisenä minun piti esittää joulunäytelmässä Herran enkeliä, mutta rooli meni sivu suun, koska en osannut sanoa ”Betlehem”.


 Edit: Alkuperäisestä tekstistä unohtui tunnustuksen saajan "velvollisuudet".


Tunnustuksen saajan:
1. Pitää kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti joulupukki lukee blogiasi;)

    VastaaPoista
  2. Wow kiitos tunnustuksesta!! Täytyy yrittää nyt ryhdistäytyä ja hoitaa asia. 200. postaus ois seuraava ja pitäisi kai viritellä arvontalaulua ja se vähän hankaloittaa tilannetta, mutta yritän hoidella.

    Ja minulla on myös muistoja joulunäytelmästä, enemmänkin sellaisia katkeransuuntaisia: en saanut olla enkeli vaan jouduin pupuksi tai joksikin muuksi yhtä luontevaksi osaksi joulunäytelmää (!?!) Ja After Eightit kelpaisi....

    VastaaPoista
  3. Heii, tänks tunnustuksesta! Vastailen siihen illan mittaan :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kiitos haasteesta! Naukula vastaa tällä viikolla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!