Aikaisin aamulla (eli klo 10 aikoihin) hyvä ystäväni tuli meille brunssille. Hän asuu ulkomailla, joten vieras oli hyvin harvinainen ja odotettu. Brunssin valmistelu eteni tyyliin "kaksi askelta eteen ja kolme taakse" ja sama toistettiin pariin kertaan,
huh.
Ensinnäkin ostamani avokado ei ollut tarpeeksi kypsä, eli patongin päälle tuli vain pestoa, mozzarellaa ja kirsikkatomaatteja. Kun oli saanut ne valmiiksi ja poistuin hetkeksi,
siis vain hetkeksi
-palatessani keittiöön kohtasin kissanpennun pöydällä mutustamassa mozzarellaa patongista. Tästä syystä kolme patonkia joutui bioroskikseen ja jäljellä
olevista aineista onnistuin kyhäämään vain yhden uuden.
Tein tämän joulun ensimmäiset joulutortut ja niistä jopa tuli kauniita, jeee! Usein torttujen
sakarat rusetit lennähtävät uunissa auki ja hillo lentää pitkin uunia.
Suloakin väsytti brunssivalmistelujen ja itse brunssin jälkeen: vähemmälläkin riehumisella kissanpentu väsähtää.
Minikissa on todella suloinen ja liikuttava, kun se tulee vatsan päälle tai ihan kylkeen nukkumaan ja kehräämään ♥.
Sekosin niin tuosta ihanasta pikkukisusta, etten pysty kommentoimaan tämän järkevämmin. :)
VastaaPoistaHih, sellaisen vaikutuksen Sulo tekee toisinaan ;)
Poista- Oi mikä suloisuus onkaan tuo kisu! :D. Herkulliselta vaikutti myös tuo brunssi. Nam!
VastaaPoistaSulo ♥. Brunssin kaikki herkulliset hedelmät jäivät kuvaamatta :)
PoistaSulo saa varmaan aivan kaiken anteeksi, sillä niin suloinen katti se on♥
VastaaPoistaMinulla olisi teille tunnustus blogissani.