Kesälämpötilojen myötä Sulo on tutustunut uuteen konseptiin nimeltä verkotetut tuuletusikkunat. Robert ja Mosse istuivat/nukkuivat ikkunalla nätisti ja usein järjestettiin ns. ristiveto, jotta kumpikin kattila sai oman ikkunansa.
Tänä aamuna Minikissa oli eri söpön näköinen, kun se tutki ikkunaa. Toki siitä piti ottaa kuva.
Lyhyen kuvaussession jälkeen huomasin ikkunalta kuuluvan epäilyttävää ääntä ja mikä näky minua kohtasikaan; Sulo oli jo puolittain ikkunan ulkopuolella ja sain tosissani kiskoa sen sisäpuolelle! Eivät Robert ja Mosse koskaan repineet noin, tai ainakin olen autuaallisesti unohtanut.
Olen pieni kissa vain, pörheä.
Että tälläistä menoa tänään ;)
Lämpimästi tervetuloa lukijoiksi Saara ja Jossukka. Kaikille aurinkoista viikkoa!
Teidänkin on sitten siirryttävä ilmeisesti minkkiverkkoon... :D
VastaaPoistaJoo, joku kynsimisen kestävä verkko, mutta ei sentään kaltereita ;)
PoistaSuloinen kisumirri on se kokeiltava miten vahva on verkko:)
VastaaPoistaKyllähän se suloiselta näyttää ja kokeilunhalua löytyy enemmän kuin tarpeeksi.
PoistaNuo nuoret ovat niin pitelemättömiä. Onneksi ei ehtinyt lähteä livohkaan. Hauska kuva varjokissasta.
VastaaPoistaVoi sitä nykyajan kissanuorisoa. Onneksi Sulo ei päässyt karkuun, veikkaan ettei se anna ottaa kiinni..
PoistaVarsin kuvauksellisen tuokion Kissalan nuoriherra onkin järjestänyt! :D Onneksi ei päässyt hukkaan!
VastaaPoistaOvela katti; tietää, että Mamma tykkää valokuvauksesta ja samalla suunnittelee pakoreittiä ;)
PoistaSulo Supotage:D Onneksi nuoriherra ei ehtinyt ulos asti...
VastaaPoistaPieni kissa joutuisi äkkiä hukkaan tai auton alle :( Suloisella katilla on monta lempinimeä ;)
PoistaSulohan alkaa selvästi miehistyä! :)
VastaaPoistaOn Sulo jo aika iso. Pitkähkö turkki saa näyttämään paksummalta, mutta syliin ottaessa huomaa kuinka kevyt se on. Ja häntä on oma lukunsa ;)
PoistaHih :D Vaikka ei kyllä olekaan naurun asia.
VastaaPoistaTeidän pitää hommata minikissan kestävää verkkoa ;)
Aika hassuahan se oli (ovela kattila) ja varsinkin kun pelkällä säikähdyksellä selvittiin.
PoistaPitäisi olla minikissan kestävät verkot, tapetit ja tekstiilit. Sulo voisi alkaa tienaamaan Kuningaskuluttajan testaaja kissana ;)
Ne on ne nuoret miehet, ne nuoret miehet... sanoo eräs nuori mies jonka menossa ei vaan kaikki esineet kestä :)
VastaaPoistaNuorisolla on aina omat menonsa; pois alta nuoret kollit tulloo ;)
PoistaSinulla eri hurrrmaavat kattilat, saat meiltä Hurrrmaava kissablogi-tunnustuksen, vaikka aivan puhdasverinen kissablogi tämä ei olekaan... Ollos hyvä ♥
VastaaPoistaKiitos Myrsky ja Minna! Kattilat kiittää ja pokkaa :)
PoistaKissan kynnet ovat kyllä uskomattoman tehokkaat - tuuletusverkkoihinkin. :D Mun edelliselle tuuletusverkolle kävi samoin, niin nyt mulla on rautalankaverkko sisempänä ikkunalla suojaamassa tuuletusverkkoa kissankynsiltä. ;)
VastaaPoistaKateilla on omat sveitsiläiset veitsensä joka varpaassa. Rautalankaverkko on hyvä idea.
Poista