sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Uusi (kamera)laukku

Järjestelmäkamera on kiva, kun sillä saa (ainakin teoriassa) otettua hienoja kuvia. Vielä hauskempaa on se, että siihen saa vaihdeltua erilaisia objektiiveja. Edellä mainitut ovat luonnollisestikin erikokoisia, joten jokaiseen objektiin on omat suotimet ja vastavalosuojat. Erillisen salaman myötä kuvat kummasti valaistuvat paremmin ja kunnon jalustaa todellinen valokuvaaja käyttää aina (sekä kaukolaukaisinta, ettei kamera tärähdä..).

Jos tuon tavara-arsenaalin kanssa lähtee kodin ulkopuolelle (missä todennäköisesti on enemmän erilaisia kuvauskohteita) tarvitsee kunnon kameralaukun. Yhden suuren laukun johon mahtuu monta objektiivia ja erillinen salama, sekä muistikortteja, pattereita ja kuvaajalle tölkki Batterya). Tälläisellä setillä, jos mukana on myös jalusta -selviää jo sukujuhlistakin ;)

Kannattaa ostaa myös toinen pienempi, näppärä laukku johon mahtuu järkälekamera pitkän objektiivin kanssa. Sopii hyvin pyörälenkeille ja kaupungilla kiertelyyn.

Sitten päästään asiaan :) Ns. kauniimman sukupuolen edustajat jakautuvat monesti ns. laukku- tai kenkätyttöihin. Olen varmasti joskus maininnut, että kuulun ensin mainittuihin. Vihdoinkin löysin sopivan kokoisen ja varsinkin tyylikkään näköisen kameralaukun, hurraa!



Laukku on nahkaa ja se on kovitettu, jotta se pysyy ryhdissään. Kuva ei anna sen ulkonäölle täyttä oikeutta, mutta se on kivan näköinen. Varmasti tiedätte miltä oikeat kameralaukut näyttävät?



Tämä ihanuus löytyi Mango outletista. Outletissa myydään edellisen kauden vaaatteita, kengiä, asusteita ja miesten vaatteita huomattavasti edullisemmin. Suosittelen paikkaa erityisesti niille, jotka pitävät nahkalaukuista, silkki/villahuiveista, silkki/villa/kashmirneuleista ja silkki/pellava/puuvillapaidoista. Joukossa toki on akryylia ja polyesteria eli tuoteselostetta kannattaa vilkaista. Ja vaatteiden koot ovat espanjalaisittain pienet.

4 kommenttia:

  1. Minä olen ihan harrastelija, mutta samaan törmäsin: kameralaukku, joka ei näytä rumalle kameralaukulle, on lähes mahdoton löytää. Omalla kohdallani vaateetkin oli paljon epäammattimaisemmat: tilaa järkkärille, lisäsalamalle sekä toiselle putkelle. Ja pehmistettuna toki.

    Toivotonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiivistit ongelman hyvin yhteen sanaan: Toivotonta.

      Pienen googlettamisen jälkeen löysin upean kameralaukun, joka on tehty juuri minun kameralle (Nikon D90), mutta hinta on 700 dollaria ja tilattavissa Amerikasta. http://www.outsapop.com/2010/08/new-camera-bag.html#.T8tSH8VKPt8

      Blogitekstissä en maininnut tätä nk. hintaongelmaa..

      Poista
  2. Onpa hienonnäköinen laukku! Itse kuljen nykyään repun kanssa, jotta kaikki tarvittava kulkee näpsästi mukana. Mutta eihän sellainen mikään kaunis ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kameran kantamisessa toisinaan panostan käytännöllisyyteen ja toisinaan kauneuteen. Repussa saa kevyesti kuljetettua isommankin järkkärin ja objektiivit ym. tarpeellisen tavaran.

      Poista

Kiitos kommentista!