torstai 31. tammikuuta 2013

Ensimmäinen blogivuosi osa IV

Ensimmäisen blogivuoden muistelmat saavat jatkoa, jo IV osa.


Lokakuu 2012

Olimme varmoja, ettemme ota uutta kissaa. Mutta minkäs teet, kun suloinen, orpo kissanpentu on vailla kotia? Sulo on varsinainen hurmuri ja riiviö. Kuinka nopeasti minikissa onkaan kasvanut!

Teimme ystävien kanssa mukavan päiväretken ja kävimme tutustumassa 
Porin Reposaaressa olevaan tuulipuistoon
Reposaari oli mitä kaunein ja idyllisin asuinalue; kauniita rakennuksia ja meri lähellä, me likes.

Syksyinen ja väreillä koreileva puutarha oli kaunis, 
vaikkakin se oli varma merkki tulevasta (ei niin kivasta) talvesta.

Eräänä iltana intouduin hämäräpuuhiin ja tietysti kerroin siitä täällä blogissa :)


Marraskuu 2012

Minikissa osoittautuikin suursyömäriksi, täällä on muutama kiva kuva.

Viime vuonna vietimme Isänpäivää meillä ja laitoimme yhdessä tuumin ruokia ♥..

Vähän krouvimpi kattaus oli talkoissa,
mutta eväät maistuivat erityisen hyviltä raikkaassa syyssäässä.


Vielä on yksi osa jäljellä ensimmäisestä blogivuodesta, vain kollaasi puttuu.


Tervetuloa mukaan Kristiina K, ja toivottavasti meille kaikille tulee aurinkoinen (tai ainakin mukava) viikonloppu!

Ps. Osallistukaa pikkuiseen arvontaan klik!

5 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ja tunnelmat :) ja niin suloinen kisu.

    VastaaPoista
  2. Voi, Sulo - I`m in love♥
    Aurinkoista viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
  3. Sarppu ja Lady of the Mess: Sulo lähettää teille (ja muille ihailijoilleen) lämpimät kehräykset :)

    VastaaPoista
  4. Voi tuota pientä Suloisuutta♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!