keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Oi Roksana ja Talvikki

Olen ollut salaa tyytyväinen itseeni, koska en ole juurikaan kiinnostunut vanhoista Arabian astioista,  (enkä oikeastaan uusistakaan) paitsi Myrnasta. Siis ihan pikkuisen vain.  Näin oli aina heinäkuun loppupuolelle asti. Silloin piipahdin ihan pikaisesti läheisellä kirpputorilla ja löysin jotain ihanaa. Vastaan tuli niin somat, suorastaan vähän kitschit kaffekupit etten voinut vastustaa niitä.



Ensiksi en meinannut löytää kaunokaiselle nimeä, vaikka kirpputorin myyjä vinkkasi Arabian tehtaan käyttökeramiikkaa-sivujen esinehausta. Lopulta nimikin löytyi -Roksana. Erityisesti miellyttää kupin erikoinen muoto ja "vekit". Juuri tuon värisenä Roksana on erityisen ihana, mutta vihreäkin on kaunis.



Viime viikolla löysin tämän kaunottaren, joka taitaa olla vähän tunnetumpi. Hän on Talvikki. Kupin muoto on samantyylinen kuin edellisellä, mutta pinta on sileä.



Jos jostain käyttäisin sanaa täydellinen, niin tästä. Mutta sievä ja soma ovat myös osuvia ilmaisuja tälle ihanuudelle, kuten myös Roksanalle.



Olisi ihanaa pitää kaffekestit, jossa olisi tarjolla sen seitsemää sorttia 
(vielä kun joku leipoisi ne sorttimentit) ♥.

19 kommenttia:

  1. Oi! Roksana sulattaa sydämen!

    VastaaPoista
  2. Suloisia ; Roksana hempeydessään ja Talvikista tulee mieleeni Piilopirtti.....onko se nyt Piilopirtti nimeltään, tarkoitan kuosia , jossa tyttö on metsäneläinten kanssa..on kuppeja , lautasia ja ihana kannu.
    Pikkupikkuset kahvikekkerit lehtimajassa,jossa jossa tytöillä on mekot ja stetsonit päässä ja just jotain rapeita murustavia pipareita tarjolla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoititko sitä uutta Piilopaikkaa-sarjaa? Siinä on nätti kuvitus!

      Poista
    2. Nyt mä haluun kesän ja lehtimajan! Mulla olisi ihana kukkamekko ja perheen miespuolisilla stetsonit :D

      Poista
  3. Kylläpä onkin hienot! Valloittavat.

    VastaaPoista
  4. Minä en suuremmin erilaisiin sarjoihin perusta vaikka mukeja keräänkin (ei muumeja!), mutta oi voi ihanan uusi tuttava tämä Roksana! Piti googlata vihreä versio ja minun kyllä vaikea sanoa kumpi on ihanampi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpointa on sanoa, että ruskea-väritys Roksanassa on vähiten viehättävin ;)

      Poista
  5. Oi roksana, on ihana! Kaffekestit joissa olis tarjottavat ja astiat seitsemää sorttia, täydellistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen seitsemän sorttia kupeissa olisi kiva :) Mm. Arabialla on ollut mieletön määrä eritavoin koristeltuja kuppeja.

      Poista
  6. Tosi sieviä kuppeja, Roksanan muoto ja väri aivan ihastuttava. Ooh, sunnuntain päiväkahvi tuosta kupista ja jotain ihania pikkuleipiä, vaikka vaniljavannikkeita tai herrasväen pikkuleipiä, nam.
    - Pipsun ja Miirun Pirjo -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin leipoa ensi viikonlopuksi lusikkaleipiä, jotta saa kattaa kauniista (siis herkutella) :)

      Poista

Kiitos kommentista!