maanantai 28. syyskuuta 2015

Kissakahvilassa

Syyskuun viimeisenä lauantaina oli kissabloggareiden tapaaminen Kissakahvila Purnauskiksessa, Tampereella. Kissakahvilan facebook-sivuilla jo etukäteen "varoiteltiin" hullujen kissanaisten kokoontumisesta.

Mitä tapahtuu kun paikalle saapuu parisenkymmentä kissabloggaajaa? Kahvila täyttyy hyvinkin eri-ikäisistä naisista (mukana oli myös yksi mies) ja ilmassa on naurua, ynnä hyväntuulista pulinaa. Nähdään jo ennestään tuttuja blogikamuja ja tutustutaan uusiin ihmisiin. Vaihdetaan kuulumisia, ihastellaan kissoja ja tietenkin höpötellään niille. Kahvilan vakioasukkien eli kissojen rauhaa se ei näytä juurikaan haittaavan.



Kun on kyse bloggaajista -kameran sulkijat räpsyvät tasaisesti. Vähintäänkin polvistutaan kissojen viereen, mutta lattialla pitkällään oleva bloggaajakan ei ole harvinainen näky. Kahvilan omistaja antoi luvan olla "kuin kotonaan" :)

Pöytäseurueen kesken puhuttiin enimmäkseen kissoista (mutta myös muustakin). Sanoisin, että on vapauttavaa kerrankin rauhassa puhella kissojen ihanista, hyvistä ja ärsyttävistä tavoista.



Tarjolla oli herkullista keittoa, valitsin kanttarellikeiton.


Hetkellisesti pöytäseurueeseen laskeutui syvä hiljaisuus..


..sillä jälkiruoka saapui pöytään. Kakkulajitelma melkein vei kielen mennessään. Mä niin rakastan tuollaisia pieniä lajitelmia ♥.

Kahvittelun jälkeen havahduimme todellisuuteen; 2,5 tuntia oli mennyt kuin hujauksessa. Oli aika lähteä autolle, bussille, junalle tai vain kävellen kotiin. Bloggareita oli tullut ainakin Jyväskylästä, Turusta ja Helsingistä. Taas kerran aika loppui kesken, eikä kaikkiin ehtinyt tutustua. Seuraavaa "kokoontumisajoa" odotellessa.



Kaunis kiitos Tassulinnan emännälle, sekä  Elämää ja Elämyksiä-blogin Pirkolle  kivan bloggaritapahtuman järjestämisestä. Kiitos myös kaikille hyvästä ja hauskasta seurasta; posket tulivat kipeäksi nauramisesta :D
,

20 kommenttia:

  1. Voi että, harmitti niin vietävästi kun kuulin jälkikäteen sunkin olleen siellä, en tajunnut ollenkaan! Yritin pyytää Mamma N:ää kääntymään moottoritiellä takas :-D Ei onnistunut. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistutaan vaihtamaan muutama sananen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti tulla jututtamaan sua kahvin jälkeen -mutta sitten pitikin jo lähteä kotiin, höh. Oli se Naukulan mammu vähän halju, kun ei suostunut tekemään uukkaria moottoritiellä ;D

      Poista
  2. Kiitos seurasta! Hyvässä seurassa aika hujahtaa niin ettei huomaakaan! Näkemiin toistekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kului kyllä ihan supernopeasti! Toivottavasti nähdään taas seuraavassa kokoontumisessa :)

      Poista
  3. Kiitän mukavasta seurasta ja seuraavalle kerralle toivon pidempää aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Reilu pari tuntia ei riitä yhtään mihinkään, se voidaan todeta :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tapaamisessa oli hyvä ja rento tunnelma. Ja tietenkin ihania kissoja ♥.

      Poista
  5. Kivaa oli! Ja hyvät kuvat sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kamera ei ollut oikein yhteistyöhaluinen, mutta onneksi kännykkä toimi :)

      Poista
  6. Oli kiva tavata, vaikka eipä juuri ehditty kuin morjenstelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän siinä valitettavasti kävi. Kissakahvilassa aika kuluu tavallista nopeammin :)

      Poista
  7. Taisi olla taas kunnon kuhina kissakahvilassa. Toivottavasti uusia tapaamisia järjestetään ja minäkin pääsen mukaan. On aina niin mukavaa tavata blogikavereita ja tietty kissoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kahvilassa oli kunnon kuhina ja pulina. Harmi ettet päässyt tähän tapaamiseen, mutta seuraavalla kerralla sitten!

      Poista
  8. Aika meni siellä niin huomaamatta, että jälkeenpäin vasta tajusin että pikaisesti vaan vaihdettiin kuulumisia. Pääasia , että kaikilla oli kivaa ja kisut oli tällä kertaa virkeämpiä kuin viime helmikuussa. Voi että se Viiru on söde ja muutkin tiätty. Hyvää syksyn jatkoa blondille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika meni uskomattoman nopeasti (niin taisi käydä silloin helmikuussakin).
      Mukavaa syksyä sinne myös!
      Ps. Täytyypi vaihtaa profiilikuva myös blondiksi ;)

      Poista

Kiitos kommentista!