sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Habitare 2018

yhteistyössä Messukeskus

Habitare-messuilla oli taas mukavaa kierrellä ja saada inspiraatiota sisustamiseen. Tulossa on parikin pientä pintaremonttia ja sain niihin ideoita.



Marimekon tekstiileissä on nyt aika paljon ruskeata, enkä oikein tiedä pidänkö siitä. Ja myönnettäköön, etten ole mikään suuri Unikko-kuosin ystävä(kään). Muistan vielä hyvin ajan jolloin Unikko-kuosia oli melkein jokapaikassa -telkkarin koristeena ja kävelysauvoissa. Tästäkin huolimatta ajattelin käydä lapsuudenkodissani ruinaamassa vanhoja Unikko-verhoja. Edellisessä innostuksessa etsittiin innolla punaisia ja löydettiin ruskeat unikot. Eivät kelvanneet minulle eikä siskollenikaan, ehkä tällä kertaa kiistelemme niistä?

Ystäväni toi minulle Japanista vuosia sitten ihanan ykatan eli puuvillaisen kesäkimonon. Marimekon tavoin sen voisi laittaa kauniisti esille.



Lapuan kankureiden osasto oli seesteisen kaunis.



Tong Renin matkaviltti.



Papurinolla oli hienoja kartta "tauluja".




Hamanishi DESIGN:n osasto on varmasti vuoden 2018 Habitaren suosikkini.



Antrei Hartikaisen tyylikäs kaappi.



3handmade:n osastolla oli kierrätysmateriaaleista valmistettuja tekstiilejä ja sisustusesineitä.



Floristimestari Saija Sitolahti Dekon osastolla.



Voihan vaalea puu! Olen pitkään ja  hartaasti tykännyt teakkisista kalusteista, mutta nyt anna pikku hiljaa peräksi vaalealle koivulle. Kunhan saan erään tuoliprojektin valmiiksi, niin meilläkin on jotain vastaavaa.



Hiort af Ornäsin pieni sohva oli lähes täydellinen ♥.



Vajan mallistossa on aivan huippukauniita astioista. 




Vanhat suomalaiset matkailumainokset on hienoja. Come to Finlandin osastolla oli julisteiden lisäksi myös mm. tarjottimia.



Oi, oi Klaus Haapaniemi & Co:n osastolla oli kaikki ihanuudet esillä. Värejä ja kuvioita oli suorastaan liikaa.



Casa Stockman



Signals-trendiosastolla  oli harvinaisen paljon värejä (hetken aikaa kuvittelin olevani jossain muualla kuin kotisuomessa).

Tällä kertaa en ostanut mitään tuliaisia Habitaresta. Mutta harkintaan jäivät Tapettitalon tapetti, Auron luonnonmukaiset maalit ja Vanerikkon (osasto 3a29) tyylikäs vanerirasia.



Antiikki-tapahtuman puolella oli tämä yksinkertaisen hieno patsas. Instagramista löytyy video muotinäytöksestä.

Habitare on avoinna vielä tänään sunnuntaina.

Jos kävit Habitaressa, niin mikä eniten ihastutti?

1 kommentti:

  1. Habitaressa on ihan mielenkiintoista käydä, mutta itselläni kun maku on rokokoo/barokki/musta/teras/moderni niin viime vuosina on kovasti ollut siellä tylsää katseltavaa. Tämän päivän trendi on niin pois mun makumaailmasta ja osaksi jopa lapsuudesta,ettei tottakaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!